Jaa tämä Facebookissa

Blogi   

Blogissa julkaistaan myös kolumnit, joita kirjoitan Satakunnan Kansaan

23.4.

Järjen valtakausi on päättymässä globaaliin järjettömyyteen

”Kysymys ei ole pelkästä talouden haaverista vaan kulttuurin haaksirikosta. ”

Viisivuotias tyttäreni seisoi jalat hieman harallaan ja kädet lanteilla. Määrätietoisesti sormeaan heristäen hän sanoi minulle: ”Jos olet syönyt ne kaikki suklaat, jotka olivat tuossa pöydällä, olet pahassa liemessä”. Tyttäreni oli saanut suklaata isältään ja hänen oikeudentuntonsa sanoi, että ne olivat hänen omiaan. Suklaat löytyivät pöydältä sanomalehden alta.

Presidentti Niinistö virkaan astuessaan puhui oikeudentunnosta. Oikeudentunnolla tarkoitetaan yksilön käsitystä siitä, mikä on moraalisesti oikein. On tärkeää pohtia mikä on oikeudenmukaista, kohtuullista ja mihin meillä on varaa. Kohtuuden loppu on ahneuden alku.  Moraalikato vaanii aina, kun toteutuneet riskit jaetaan yhteisesti ja voitot pysyvät yksityisinä. Kysymys ei ole pelkästä talouden haaverista vaan kulttuurin haaksirikosta. 

EU aloitti tämän vuoden viisi miljardia euroa pakkasella. Perussopimuksen mukaan unionilla ei saa olla budjettivajetta. EU-parlamentin budjettivaliokunnassa istuva suomalaisparlamentaarikko Carl Haglund pitää viittä miljardia vain jäävuoren huippuna. Maksamattomia sitoumuksia on vielä 200 miljardin edestä, joten EU:n on käytävä jäsenmaidensa kukkaroilla. Edessä on lisäbudjetti ja komissio aikoo esittää myös selvää korotusta jäsenmaksuihin ensi vuodelle.

Hallitus vahvistaa, että Suomen ERVV:n takausvastuiden määrä korkoineen kasvaa yli 30 miljardiin euroon. Raimo Sailas myöntää, että takuiden langetessa Suomi ei pysty niitä maksamaan. Silti poliitikoilla ovat jo kynät valmiina allekirjoittamaan lisää kriisivastuita. Taloussanomat ja Jan Hurri tylyttävät, että Kreikan piti saada huojennusta velkoihinsa, pankkien piti jakaa taakkaa ja kriisin piti talttua. Mutta mitä tapahtuu? Kreikan velka on tukipakettien aikana huomattavasti kasvanut eikä suinkaan supistunut ja kriisi vain pahenee. Kriisitoimet ovat kuin silmänkääntötemppu, jossa huijataan kaikkia ja varsinkin Suomea. Analyysiyhtiö Capital Economics arvioi, että Kreikan kolmas tukipaketti on odotettavissa nopeimmillaan ensi kesänä ja viimeistään kolmen vuoden kuluttua.

Tämä päättyy aikanaan, kunhan velkaisten euromaiden kautta suoritettu varainsiirto kansalaisilta pankeille on saatu suoritettua loppuun. Kun pöly laskeutuu, huomaamme että raha ja valtasuhteet ovat muuttuneet pysyvästi ja keskittyneet maailmassa yhä pienemmälle osalle. Pappi Kai Sadinmaa sanoi radion aamuhartaudessa, että Eurooppa ja länsimainen sivilisaatio, valistuksen perillinen, on uppoamassa kuin italialainen loistoristeilijä. Hyvinvointipaattiin ei pääse kohta kuin harvat ja valitut, vip-kortilla. Järjen valtakausi on päättymässä globaaliin järjettömyyteen. Vaikka Eurolaivan pohja on riekaleina, poliitikot rauhoittelevat meitä kansalaisia: "Ei ole mitään hätää, pysykää rauhallisina. Ottakaa olut ja katselkaa Uutisvuotoa."

Boston Consulting Groupin varallisuusselvityksestä ilmenee, että rikkain prosentti omistaa 40 prosenttia maailman varallisuudesta. Tämä epäsuhta pahenee jatkuvasti. Ahneutta on, kun mikään ei riitä. John F. Hylan, New Yorkin pormestari sanoi vuonna 1922: ”Todellinen uhka tasavallallemme on näkymätön hallitus. Sen johdossa on pieni joukko pankkiiriliikkeitä. Tämä pieni voimakkaiden kansainvälisten pankkiirien klikki käytännössä pyörittää hallintoamme omien itsekkäiden päämääriensä hyväksi.”

 

 19.3.

Lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä häväistään ruumis ja rikotaan mieli

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö herättää paljon tunteita. Iltalehti 10.3.2012 kertoi, miten Kouvolan hovioikeus oli vahvistanut musiikkioppilaitoksen opettajan saaman tuomion 15-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Mies tuomittiin viiden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Mielestäni viiden kuukauden ehdollinen tuomio on aivan liian pieni. Uhrin oikeuksien pitäisi painaa enemmän kuin rikoksentekijän oikeudet, koska rikoksentekijä tekee valintansa, mutta uhrilla ei ole sitä mahdollisuutta.

Tiedän miespapin, joka käytti useita nuoria poikia seksuaalisesti hyväkseen. Aikuiseksi kasvettuaan yksi näistä pojista ilmiantoi papin. Tämä rohkaisi muitakin kyseisen papin uhriksi joutuneita astumaan esiin. Pappi joutui lähtemään kyseisestä seurakunnasta. Nykyään hän kuitenkin toimii toisessa seurakunnassa pappina. Hän vältti tuomion, koska rikokset olivat jo vanhentuneet.Tekijä on usein lapselle tuttu, jonka on helppo ristiriitaisessa tilanteessa manipuloida ja uhkailla uhri vaikenemaan. Hyväksikäytön uhri kokee syyllisyyttä ja häpeää. Seksuaalirikos on rikoksista järkyttävin. Siinä häväistään ruumis ja rikotaan mieli. Pahimmillaan seksuaalinen hyväksikäyttö traumatisoi ihmisen loppuiäksi.

Amerikkalainen Oprah Winfrey pitää suosittua keskusteluohjelmaa televisiossa. Hän kertoi itse lapsena joutuneensa seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Hänen setänsä raiskasi hänet, kun hän oli 14-vuotias. Tapauksen jälkeen oma isä esitti tyttärelleen kysymyksen: ”Raiskasiko setäsi sinut vai halusitko sinä sitä?” Kysymys oli todella asiaton ja loukkaava. Oprah korosti ohjelmassaan, että vaikka 14-vuotias tyttö tulisi ilkialastomana ehdottamaan seksiä aikuiselle miehelle, niin terve mies sanoisi, että laita tyttö pieni vaatteet päälle ja nopeasti. Tapahtuman jälkeen miehen tulisi välittömästi kertoa tytön vanhemmille tapahtuneesta. 

Yhdysvalloissa vankiloista vapautuvien pedofiilien nimet julkaistaan internetissä. Pedofiilin nimen ja valokuvan julkistamisella ei pyritä siihen, että rangaistuksen päälle lisättäisiin rangaistusta. Tällä ei myöskään kannusteta lynkkauksiin. Ideana on, että lähiympäristöä pystytään varoittamaan, jolloin pedofiilin on vaikeata tai jopa mahdotonta toteuttaa taipumuksiaan. Venäjällä lapsen raiskaajalle jää vain kaksi vaihtoehtoa: kemiallinen kastraatio tai elinikäinen vankilatuomio. Oikeustieteen emeritusprofessori Erkki Havansin mielestä maassamme tietosuojassa mennään liian pitkälle. Suomessa on Havansin mukaan unohdettu uhrien oikeudet.  Uusintarikollisuuden todennäköisyyden pienentäminen on tehokas keino lisätä lasten turvallisuutta, koska samalla tekijällä voi olla kymmeniä uhreja.  Pedofilia on sukupuolinen kohdehäiriö, joka määritellään Maailman terveysjärjestön tautiluokituksessa kohdassa F65.4. Parantavaa hoitoa pedofiliaan ei tunneta. Vankilassa pedofiilien on mahdollista saada psykiatrista apua, mutta vain hyvin harva hyötyy siitä, koska pedofiileiltä puuttuu sairaudentunto.

Lapseen kohdistuvat seksuaalirikokset eivät aina ole pedofiilin tekemiä, vaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja riistoa harjoittavat myös henkilöt, joilla ei ole lapsikohteista seksuaalihäiriötä. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ei tulisi koskaan vähätellä, vaikka uhri olisi lähellä suojaikärajaa. Lasta hoitavan aikuisen on tärkeää kuunnella lapsen viestejä ja mahdollisen hyväksikäytön paljastuessa osoittaa, että kestää asian ja pystyy ottamaan vastuun tilanteesta.

 

 1.3.

Rahaa saa työllä

Koulussamme vieraili opintopäivillä nuori parikymppinen poika, joka ei peruskoulussa pysynyt yleisopetuksen mukana. Hän tarvitsi oppimiseensa tukea ja lähes kaikki hänen oppiaineensa olivat yksilöllistetty. Hän ei lannistunut eikä antanut periksi. Hän ahkeroi entistä enemmän. Hän pyrki ja pääsi ammattikouluun ja valmistui luokkansa priimuksena. Vierailijamme seisoi selkä suorana ja hänellä oli hyvin lämmin ja rento ote esiintyessään. Hän korosti hyvän käytöksen merkitystä työelämässä. Tänään hän jatkaa perheyritystään, jossa käy paljon tyytyväisiä asiakkaita. Tämä yritys vastaanottaa paljon harjoittelijoita ja ensimmäiseksi vierailijamme kertoi kiinnittävänsä huomiota seuraaviin asioihin: otetaanko hattu pois, sanotaanko päivää reilusti, käyttäydytäänkö asiallisesti ja tartutaanko töihin. Hän myös huomioi otetaanko luuta käteen mielellään vai odotellaanko kädet suorina, että joku muu siivoaisi.

Yrittäminen vaatii rohkeutta.

Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa. Monta kertaa suuret innovaatiot lähtevät pienistä yhden tai kahden henkilön yrityksistä. Teknologiayhtiö Applen perustaja Steve Jobs aloitti itse kahden hengen yrityksestä vanhempiensa autotallissa. Pappani aloitti yrittäjänä 15-vuotiaana tekemällä ja myymällä suksia jo ennen sotia. Niillä hän elätti leskiäitiään ja kuutta sisarustaan. Myöhemmin hän perusti yrityksen Kokemäen Puusepät, jossa tehtiin kalusteita mm. pankkeihin ja apteekkeihin.

Pärjätäkseen suomalaisten tulisi enenevässä määrin ryhtyä yrittäjiksi.

Kirjoitukseni alussa oleva nuori poika on loistava esimerkki, mitä todellinen yrittäminen saa aikaan. On tärkeää kannustaa yrittäjyyteen jo koulussa ”luota itseesi - uskalla yrittää”. Keksijä ja liikemies Thomas Edison teroitti kuulussa lausahduksessaan luovan työn olevan 99% perspiraatiota eli hikeä, ja vain 1% inspiraatiota. Edisonilta kerran kysyttiin, miltä tuntui epäonnistua tuhansia kertoja hehkulamppua keksittäessä?  Edison vastasi: “En ole epäonnistunut kertaakaan. Päinvastoin, olen täysin onnistuneesti eliminoinut 10 000 huonoa tapaa valmistaa hehkulamppuja.”

Päättäjiemme tulisi olla vähintään yhtä huolissaan kuin kansalaisten Suomen taloudesta

 Aikaisemmista virheistä on opittava. Ei siitä niin kauan aikaa ole, kun esimerkiksi Soneran rahat hävittiin UMTS- kaupoissa. Kun julkisessa taloudessa säästetään, kukaan asiasta päättävä ei poista omaa virkaansa. Sen sijaan, poliisit ja hälytyskeskuksen työntekijät joutuvat etsimään määrärahojen vähennysten vuoksi muita hommia.

Suomen kansantalous ei pelastu veroja korottamalla.

Suomi pelastuu yrittämällä. Työpaikkoja eivät luo poliitikot vaan yrittäjät. Uusia työpaikkoja luovat eniten 1-5 vuotta vanhat yritykset. Yrittäjien kannalta on tärkeää, että byrokratiaa on vähän ja se on yksinkertaista. Poliitikkojen pitäisi pitää huolta, että ahkeruus ja työnteko ovat kaikissa tilanteissa riittävän kannustavia. Myös yhden henkilön yrityksen työllistävä ja taloudellinen vaikutus on merkittävä. Mikro-ja pk-yrittäjät kannattelevat Suomen taloutta ja hyvinvointia. Rahaa ei tule toivomalla vaan töitä tekemällä.

 

 28.1.

Toimittaja Kari Heino otti Satakunnan Kansassa kantaa kolumniini. Lähetin alla olevan vastineen. 

Kehitysapu on tabu

Toimittaja Kari Heino otti kantaa kolumniini ”Kehitysavusta tulisi leikata rahaa vanhusten hyväksi” (19.12.). Heino toteaa Alakerta -kirjoituksessaan ”Afrikka korjaa vanhusten huollon ongelmat?” (28.1.), että kehitysapuun ja kotimaiseen vanhustenhuoltoon käytettävän rahan rinnastaminen on egoistista ja populistista.

Valtion budjetti on nollasummapeliä. Se tarkoittaa sitä, että jos laitat rahaa johonkin, niin se on jostain pois.  Kyse on siitä, miten yhteiset varat käytämme parhaiten. Rahojen käytön priorisointi ja taistelu resursseista on joskus haastavaa. Etenkin, kun Suomi velkaantuu joka vuosi lisää. En ymmärrä miksi kehitysavusta ei voida keskustella avoimesti ja pitää sekin mahdollisella leikkauslistalla.

Mitä kehitysapuun tulee, niin pelkän julistamisen sijaan pitäisi olla myös tuloksia. Miksi kehitysavun arvostelu tai siihen puuttuminen on tabu? Siksi, että avustamisen ympärille on kehittynyt suunnaton määrä erilaisia instituutioita. Liian monen ihmisen intressit ovat vaarassa. Yksinomaan Maailmanpankissa on kymmenentuhatta työntekijää ja YK:ssa saman verran. Ainakin puoli miljoonaa ihmistä saavat toimeentulonsa kehitysyhteistyömäärärahoista.  Kyseessä on myös moraalinen tabu: länsimaat tuntevat kollektiivista syyllisyyttä kolonialismin ajasta (myös ne maat, jotka eivät koskaan siirtomaabisnekseen osallistuneetkaan).  Tarkoitus on ollut hyvä, mutta viimeisen 50 vuoden kehitysapu on vain pitkittänyt köyhyysongelmaa ja lisännyt korruptiota sekä kehitysmaiden riippuvuutta teollisuusmaista.  Onhan se vaikea myöntää, että hyvällä tahdolla annettu apu on aiheuttanut enemmän pahaa kuin hyvää.

Toisten rahoilla on helppo olla höveli. Antamisen ilo on hieno asia. Varakkaassa Suomessa kaikki eivät ole varakkaita. Verovaroja tulisi ensisijaisesti suunnata kotimaahan. Vanhustenhuollon lisäksi meillä on paljon muitakin kohteita, jotka tarvitsisivat kipeästi lisää määrärahoja.  Ulkomaisesta avusta puhuttaessa kannatan erityisesti vapaaehtoisia kehitysapulahjoituksia ja vapaaehtoistyötä.

Jaa tämä Facebookissa

 

23.1.2012

Puuttumattomuus on piittaamattomuutta

Päihteet: Alkoholismi on sairaus, joka ei tunne ikärajoja

Päihteet ja etenkin alkoholin suurkulutus ovat yhteiskuntamme merkittävämpiä terveysuhkia. Vain 20–30 prosenttia päihdehäiriöisistä tunnistetaan. Päihteiden varhaiseen riskikäyttöön ei puututa. Myös läheisten mukaanotto on puutteellista. Varhainen tunnistaminen on tehokkaan hoidon edellytys. Usein haetaan ensin apua sosiaalisesti hyväksytympään vaivaan kuin päihdehäiriöön kuten unihäiriöön ja uupumukseen. Päihteiden käyttö provosoi psykiatrisia häiriöitä kuten harha-aistimuksia ja psykoottisia häiriöitä. Masennuksissa ja erilaisissa paniikki- ja ahdistushäiriöissä on usein lisänä päihdehäiriö.

Puuttuminen ja puhuminen ovat ensimmäisiä asioita. Nuorille suunnatuilla havahdutuksilla eli päihdeaiheisilla tietoiskuilla voidaan vaikuttaa. Toimin opiskeluaikana ammattikoulussa ruotsin- ja englanninkielen opettajan sijaisena. Koulussa oli joukko nuoria, jotka eivät olleet kiinnostuneita koulunkäynnistä. Heillä oli paljon poissaoloja. Koulun kuraattori kysyi heiltä, mitä he aikovat elämässään tehdä. He vastasivat, että he aikovat puliukoiksi. Yhtenä päivänä kuraattori pakkasi kyseiset pojat koulun pikkubussiin ja vei heidät alkoholistien suojakotiin. Sieltä ei lähdetty ennen kuin jokainen haju ja erite oli havaittu. Kotiin lähdettiin vasta, kun koko kurjuus oli nähty. Tämän käynnin jälkeen näitä nuoria rupesi koulunkäynti kiinnostamaan enemmän ja myös puheet muuttuivat.

Puuttumattomuus on piittaamattomuutta. Alkoholismi on sairaus, joka ei tunne ikärajoja. Nuoruusiässä riippuvuus mielihyvää tuottavaan päihteeseen syntyy vielä nopeammin, kuin aikuisella. Tämä voi johtaa siihen, ettei surua, ongelmia, iloa, pettymyksiä, jännitystä tai stressiä pystytä käsittelemään sellaisenaan vaan tunteiden säätelyyn otetaan avuksi alkoholi.  Alle 14-vuotiaista säännöllisesti alkoholia käyttävistä nuorista 40 prosenttia sairastuu myöhemmin alkoholismiin. Riski on 25-vuotiaana enää yhden prosentin luokkaa. Jokainen viikko, kuukausi ja vuosi, joilla alkoholikokeiluja siirretään eteenpäin, on merkityksellinen. Nuorten yleisimmin käyttämät alkoholijuomat ovat niitä samoja, joiden mainontaa nuoret havaitsevat parhaiten. Alkoholimainonnan herkästi luomat positiiviset mielikuvat houkuttelevat alaikäisiä alkoholin käyttäjiksi. Mielestäni alkoholimainonta tulisi kieltää televisiossa ja elokuvissa.

Silloin kasvatat eniten, kun et tiedä kasvattavasi. Suomalainen juomakulttuuri siirtyy eteenpäin lapsille ja nuorille. Suomessa alkoholin kokonaiskulutus on suurempi ja kulutamme enemmän väkeviä alkoholijuomia kuin muissa Pohjoismaissa. Alkoholia kohtaan mielipiteet ovat kiristyneet 2000-luvun Suomessa, mutta suhtautuminen alkoholiin on ambivalenttia. Asennetasolla alkoholihaittoja ei siedetä kovin hyvin, mutta alkoholinkäyttöön suhtaudutaan kuitenkin vapaamielisemmin kuin aiemmin. Myös toisten alkoholinkäyttöön suhtaudutaan kriittisemmin ja samalla omaan sallivammin.

Useiden tuttavieni työpaikoilla harrastetaan tänä vuonna tipatonta tammikuuta. Omalla työpaikallani ilmoitustaululle oli ilmaantunut anonyymit laihduttajat. Vertaispaine auttaa noudattamaan yhteisesti sovittua tavoitetta oli kysymys sitten laihduttamisesta tai juomattomuudesta. Vuonna 2008 tipatonta tammikuuta vietti noin 25 prosenttia väestöstä. Tipatonta kuukautta kannattaisi viettää muulloinkin kuin tammikuussa. Alkoholimyönteisessä kulttuurissamme on hyvä tuoda esiin, että alkoholin käytön vähentäminen on mahdollista ja hyväksyttävää ilman erityistä selittelyn tarvetta. Ystäväni, joka ei käytä alkoholia ollenkaan, joutuu aina selittelemään miksi asia on näin.

Jaa tämä Facebookissa

 

 

13.1.2012 Timo Soini Porissa

img_4530.jpg

Suomi ei ole vain pala Eurooppaa vaan jotain kaunista, jota ei koskaan myydä saa. Suomi tarvitsee isänmaallisen presidentin. Suomi tarvitsee presidentin, joka on ylpeä Suomesta ja ajaa suomalaisten etuja.

Isänmaallisuuden lisäksi Timo pystyy itsenäiseen päätöksentekoon. Hän ei ole riippuvainen muiden mielipiteistä, koska hänellä on omat. Kahta täysin samanmielistä ihmistä ei ole olemassakaan. Kun minä äänestän presidenttiä, minua ei kiinnosta mitä mieltä ehdokas on nyt esimerkiksi kondomeista. Minua kiinnostaa suuret linjat eli perusarvot, kuten rehellisyys ja suoraselkäisyys.

Olen kirjoittanut ainakin kaksi kirjoitusta Satakunnan Kansaan, joissa olen maininnut isoisäni. Enkä jätä häntä nyt pois tästäkään kirjoituksestani. Isoisäni sanoi kerran, että ”fiksu ihminen oppii muiden virheistä, tavallinen oppii omistaan ja tyhmä ei opi mistään”. Minä pidän fiksuista presidenteistä. Perussuomalaiset eivät ole ainoita, jotka tarvitsevat Timo Soinia. Suomen tasavalta tarvitsee Timo Soinia. 


19.12.2011

Kehitysavusta tulisi leikata rahaa vanhusten hyväksi

Jos haluaisimme olla oikein hyviä ihmisiä, meillä olisi sellainen vanhustenhuolto, josta voisimme olla ylpeitä

Olemme isoisäni kanssa olleet molemmat vuoden eri kehitysmaissa eri aikoina vapaaehtoistyössä. Isoisäni mielestä sellainen auttamistyö on ideologialtaan vääränlaista, missä paikallinen katselee päältä kun suomalainen auttaja kaivaa ojia, pystyttää telttoja, hoivaa ja jakaa lääkkeitä vuodesta toiseen. Amerikkalaiset olivat rakentaneet Afrikkaan sairaalan, jossa isoisäni toimi hammaslääkärinä. Rakennus tarvitsi isoisäni mielestä huoltoa ja hän yritti saada paikallisia tekemään asialle jotain. Vastaus oli, että eivät ole tulleet amerikkalaiset korjaamaan. Eikö auttamisessa ole päämääränä, että asukkaat kykenevät jatkossa itse auttamaan itseään. Maat kuten Kiina, Intia ja Vietnam ovat onnistuneet vähentämään köyhyyttä tuntuvasti talousuudistuksillaan. Halu ja tarve muutokseen pitää löytyä itsestä.

Kuuluisan sambialaisen ekonomisti Dambisa Moyon bestsellerin "Dead Aid" mukaan loputon kehitysapu Afrikan hallituksille on tuottanut riippuvuutta, rohkaissut korruptiota ja lopulta tehnyt pysyväksi huonon hallinnon ja köyhyyden. Moyon mukaan kehitysapu takaa köyhyyden kierteen ja estää talouskasvun Afrikassa. Markkinaehtoinen kauppa, luotot ja mikroluotot ovat Moyon analyysin mukaan apua parempia vaihtoehtoja. Kehitysapuun tarkoitetuista rahoista asiantuntija Erkki Pennasen mukaan vain murto-osa päätyy oikeisiin kohteisiin. YK:ta lähellä olevan Action Aidin raportin mukaan puolet avusta menee perille. Huolimatta Afrikkaan kaadetuista miljardeista, manner pysyy köyhänä. Kaiken kaikkiaan suuri määrä apua on tuottanut vain vähän hyötyä. Rahasta on tullut mittari ihmisten hyvyydelle. Järjestöt kaahaavat kilpaa valkoisilla maastoautoillaan kohti rahoituskohteitaan. Ne esittävät aina uusia avustusprojekteja, mutta harvoin seikkaperäisiä toimintakertomuksia tai tilikirjoja.

Jos haluaisimme olla oikein hyviä ihmisiä, meillä olisi sellainen vanhustenhuolto, josta voisimme olla ylpeitä. Meillä on lähivuosina miljoona vanhusta hoidettavanamme. Terveyskeskusten vuodeosastoilla on liian vähän hoitohenkilökuntaa hoitamassa iäkkäitä ihmisiä. Lupa- ja valvontavirasto Valviran selvityksen mukaan yli viidesosassa vuodeosastoja henkilökuntaa oli alle vähimmäissuositusten. Hyvään tasoon ylsi reilu kymmenesosa vuodeosastoista. Pelkästään 9 miljoonalla eurolla palkkaisimme 200 hoitajaa lisää ja heidän verotuloillaan 50 hoitajaa lisää.

Olen kuullut useiden vanhustenhoitajien pelkäävän itse joutuvansa joskus laitokseen hoidettaviksi. Valtion strategia myös edellyttää, että vanhus selviää kotona yhä pidempään. Tiedämme kotona jopa sänkypotilaina viruvista vanhuksista, joita käydään pikaisesti syöttämässä kerran tai kaksi päivässä. Tämän tapainen kotona pärjääminen ei vastaa yleistä käsitystä laadukkaasta ja mielekkäästä elämästä.

Kehitysavusta tulisi leikata rahaa Suomessa olevien vanhusten hyväksi. Tämä apu menisi varmasti perille. Miljardin euron kehitysapu tuntuu minusta kohtuuttomalta, varsinkin kun Suomi samaan aikaan ottaa monta miljardia lainaa.  Kehitysapurahoitusta kannattavat eniten hyvin toimeen tulevat ja erityisen hyväosaiset ihmiset. Budjettirahoitteista kehitysapua tulisi enemmän korvata vapaaehtoisella kehitysyhteistyömaksulla. Tällä tavoin globaalia vastuuta kokevilla kansalaisilla olisi mahdollisuus tukea kehitysmaita, mutta maailmanparantaminen tapahtuisi omasta päätöksestä eikä jonkun muun kukkarosta. 

Jaa tämä Facebookissa

 

 28.11.2011

Pidetään Suomi-neito neitona

Maamme päätäntävaltaa luovutetaan käytännöllisesti katsoen nöyrin mielin ja vapaaehtoisesti pois.

Ei siitä kauan aikaa ole, kun oli vielä huutolaislapsia, vaivaisukkoja ja -akkoja.  Muistan lukeneeni vaivaisukosta, joka sai perheessä syödä nurkassa yksin. Hänelle annettiin puuastioissa syötäväksi lähinnä perheen jätteitä. Eräänä päivänä perheen isä löysi poikansa vuolemassa puuta. Isä kysyi pojalta, että mitä hän teki. Poika vastasi, että vuolen sinulle valmiiksi puuastioita, kun sinä tulet vanhaksi. Vaivaisukkojen kohtalo on meille enää vain kaukainen muisto. Heidän lapsensa ja lastenlapsensa ovat saaneet elää hyvinvointivaltiossa. Millainen maa Suomi on tulevaisuudessa? Maamme päätäntävaltaa luovutetaan käytännöllisesti katsoen nöyrin mielin ja vapaaehtoisesti pois. ERVV ja EVM ovat työkaluja, joilla ajetaan liittovaltiokehitystä eteenpäin. Tiedotus asioista on ollut tahallisen tarkoituksenhakuista ja vääristelevää. Rahakriiseihin niistä ei ole apua.

Sopimus pätee niin kauan kuin se palvelee vahvemman sopimuspuolen etua

Viisi vuotta sitten eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sanoi, että kolmas maailmansota käydään markkinatalouden asein läntisessä maailmassa. En olisi uskonut, että ennuste toteutuisi näin pian. On syntymässä täydellinen moraalikato, toiset säästävät ja toiset tuhlaavat. Kun pysyvä Euroopan vakausmekanismi (EVM) tulee voimaan 2013, eduskuntamme ei enää tarvitse äänestää osallistummeko tukipaketteihin. Siitä tulee automaatio. Muut päättävät puolestamme. Elämäämme koskevat päätökset häipyvät johonkin hallinnon syövereihin, jonne ei saa yhteyttä. Suomen tulisi säilyttää itsellään taloudellinen itsemääräämisoikeus. Pidetään Suomi-neito neitona, eikä pakoteta sitä pakkoavioliittoon. Sopimus pätee niin kauan kuin se palvelee vahvemman sopimuspuolen etua.

Suomen menestys on otettu suomalaisten selkänahasta

Kansa on ollut ahkera ja säästäväinen. 1930-luvun lamasta Suomi selvisi monia muita Euroopan maita nopeammin. Tämä on osittain presidentti Risto Rytin ansiota. Ryti oli nuoren tasavallan häikäisevin talouselämän ja politiikan varhaislahjakkuus. Ryti edustaa ainoana Suomen tasavallan presidenttien sarjassa satakuntalaisuutta. Hän oli lähtöisin Kokemäenjokilaaksosta, Huittisten Loimankylästä. Ryti oli esimerkillinen presidentti, joka uhrautui kansamme hyvinvoinnin vuoksi. Ryti oli todellinen isänmaan ystävä ja rohkea suomalainen. Hänen kaltaisiaan henkilöitä me tarvitsisimme politiikan johtopaikoilla myös tänään. Ryti oli sitä mieltä, että hyödyn oli jakauduttava tasaisesti kansalle, koska se oli suurimman taakankin kantanut. Hän ei hyväksynyt menestyksen rahavirtojen ohjautumista vain joidenkin harvojen taskuun.

Tärkeintä on nyt Suomen etu

Meidän on selvitettävä vaihtoehdot. IMF on ainut oikea taho kriisimaiden ongelmaa ratkaisemaan. Kriisirahoituksen päätökset tulisi nyt viimeistään siirtää IMF:lle, koska heillä on kokemusta ja osaamista. IMF:n linjanvedot eroavat monessa suhteessa oleellisesti politiikasta, jota EU on IMF:n taustatuella soveltanut Kreikassa ja muissa kriisimaissa. Islanti teki päinvastoin kuin EU Kreikassa. Islannin talous lähti nousuun, vaikka kaikki valtavirran talousopit sanoivat, että sen olisi pitänyt lähteä laskuun. Nyt tarvitaan enemmän kriittisyyttä euromaiden poliitikkoja kohtaan, koska heillä on liikaa omia intressejä pelissä. Eritoten tarvitsemme Suomen asioiden puolustajaa, joka ei ole euromaiden poliitikkojen johdateltavana. On hyvä muistella isänmaamme puolustajan, kenraali Aadolf Ehrnroothin tunnettua sanontaa: "Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa."

Jaa tämä Facebookissa

6.11.2011

Kun et ymmärrä, olet sen vallassa, joka ymmärtää

Valtiot voisivat hyvin pyörittää maailmaa, mutta syystä tai toisesta ne palvelevat rahaeliittiä.

Asuessani Amerikassa ihmisiä kiinnosti, mistä olen kotoisin. Kerran koulukaverini isä sanoi minulle, että hän muistaa kuinka Suomi maksoi ensimmäisten joukossa velkansa Amerikalle toisen maailmansodan jälkeen. Olihan se hienoa kuulla, että Suomi tunnettiin asiansa hoitavana maana. Omat asiat tuleekin hoitaa. Toisten asioita ei voi hoitaa, koska veden kantaminen pohjattomaan kaivoon on loputonta. Tähänastiset kriisitoimet uhkaavat painaa Suomenkin kriisimaiden kanssa samaan velkasuohon. Suossa saamme sitten rämpiä parhaaksi katsomallamme tavalla. Kukaan ei tule auttamaan.

Kyseessä on rosvouskampanja. Kriisimaiden suurimmat rahoittajapankit ovat vuosien varrella rahastaneet kriisimaista yhteensä satojen miljardien eurojen korkotuotot. On kummallista, että pankkiiri tienaavat myymällä unelmia satoja kertoja enemmän kuin insinööri, joka rakentaa siltoja. Unelmat muuttuvat painajaisiksi, mutta siltaa tarvitsee moni vielä jatkossakin. Kriisimaiden suurimpia rahastajia ovat olleet Ranskan, Saksan ja Britannian pankit, jotka ovat käyttäneet voittoja osinkoihin ja riskinottajien palkitsemiseen eivätkä suinkaan pääomiensa vahvistamiseen. Luotonannon hedelmiä on kertynyt pankeille vielä kriisin kuluessakin, kun Suomi ja muut Euromaat ovat hätäluotoillaan ylläpitäneet kriisimaiden velanmaksua. Silti etupenkin Suomi nostaa varovasti kätensä sanoakseen kyllä suuremmille maille. Kiltteydestä kipeää on helppo suostutella myös kyseenalaisiin asioihin.

Suomalaiset ovat kriisin keskellä lähinnä huolissaan maineestaan. Jos kaiken aikaa miettii, mitä muut meistä ajattelevat, on silloin vaikea pitää puoliaan. Puolensa pitäminen on velvollisuus omia kansalaisia kohtaan. Tuleville sukupolville ei voi jättää vain velkaa ja vastuita.  Suomi alkoi ryhdistäytyä vaatimalla vakuuksia. Itävallan valtiovarainministeri sanoi: "Vakuuksista tehdään saajalleen niin kalliit, että niitä ei kannata hyväksyä". Näin juuri kävi. Mikään muu maa ei halunnut samoja vakuuksia. Naureskelivat ja ilmoittivat ymmärtäneensä tarkkaan, minkälaisista vakuuksista oli kysymys. Kun suomalaiset kyselivät päättäjiltä vakuuksien yksityiskohtien perään, ilmoitettiin niiden olevan sen verran mutkikkaita kiemuroita, että ne eivät helpolla maallikolle aukea. Olen sitä mieltä, että jos itse on todella jonkun asian oivaltanut, sen pystyy selittämään niin, että muutkin sen oivaltavat. Poliitikkojen tapa olla vastaamatta kysymyksiin on vallankäytön väline. Kun et ymmärrä, olet sen vallassa, joka ymmärtää.

Kriisin torjuntayritykset maksavat enemmän kuin kriisi itse. Nykyiset toimet eivät ole kriisin ratkaisu, vaan tuhon lykkäys. Kun asiat pitkittyvät, ne myös mutkistuvat ja se vasta maksaa. Suomen Finanssivalvonnan mukaan suomalaispankeilla on viidessä taloudessaan kyseenalaisessa euromaassa: Kreikassa, Irlannissa, Portugalissa, Espanjassa ja Italiassa, saatavia yhteensä 3,8 miljardia euroa. Eduskunta allekirjoitti Kreikalle 14 miljardin piikin auki. Teknisen kömmähdyksen takia piikki saattaakin olla 28 miljardia tai enemmän, kukaan ei tiedä tarkalleen. Ennuste on niin synkkä, että on aloitettava säästökuuri. Menoja on karsittava rutkasti ja veroja korotettava. Suomessa harkitaan kansanedustajien palkkojen leikkaamista, mikä on hyvä asia. Ristiriitaista on, että samaan aikaan kreikkalaiset kansanedustajat saavat huomattavasti suomalaisia kansanedustajia enemmän palkkaa ja muita etuja. Suomessa leikataan myös puolustusmenoista. Kreikka ostaa lisää tankkeja ja sotalaivoja.

Rahaeliitti hallitsee maailmaa, eivät valtioiden päämiehet. Valtiot voisivat hyvin pyörittää maailmaa, mutta syystä tai toisesta ne palvelevat rahaeliittiä. Valtiot voisivat säännellä finanssimarkkinoita, mutta poliitikot säätävätkin lakeja, jotka suojaavat finanssimarkkinoita sääntelyltä. Markkinoiden näkymätön käsi kurittaa ja kurjistaa. Kun tekijää ei voi nähdä eikä tapahtumaa tavoittaa, syntyy täydellinen rikos. Pankkien kaaduttua, pankkiirit saavat pitää satojen miljoonien bonuksensa. Veronmaksajat ryövätään rahoitusvakauden nimissä. Laittomat tukipaketit eivät auta ja mahdollisesti vuoden päästä ollaan taas tilanteessa, jossa edellisiä velkoja täytyy antaa anteeksi ja seuraavia taata lisää. Suomen olisi korkea aika panna piikki kiinni. 

Jaa tämä Facebookissa

24.10.2011

Avioerot ovat suurin lasten mielenterveysongelmien aiheuttaja

Ystäväpiirissä erotaan, työpaikalla ja naapurustossa erotaan. Asuntonäytöillä, joissa kävin noin kaksi vuotta ennen oman kodin löytämistä, kiinteistövälittäjät usein vastasivat asunnon myymisen syyksi: ”No, se tavallinen”. Eroaminen on tänä päivänä niin tavallista, että sitä tapahtuu joka suvussa. Kollegani kertoi, että yläkoulun tytöt olivat välitunnilla puhuneet naimisiin menosta. He miettivät kuka olisi heidän ensimmäinen aviomiehensä, kuka tulisi seuraavaksi ja kuka olisi sitten se kolmas. Ei minun nuoruudessani käyty tällaisia keskusteluja. Missä vaiheessa nuoret ovat lakanneet uskomasta sen yhden ja ainoan oikean löytymiseen? Väestöliiton tutkimuksen mukaan joka toinen avioliitto päättyy avioeroon. Ystäväni, joka oli jo laittanut avioeropaperit vetämään, ilmoitti minulle, että he eivät nyt eroakaan. He olivat käyneet läpi pitkiä keskusteluja ja heidän 9-vuotias poikansa oli saanut heidät miettimään asiaa uudelleen. Poika oli sanonut, että hänelle ei riitä, että te rakastatte häntä, vaan teidän on rakastettava häntä yhdessä. Ulkopuolinen suhde olisi nyt katkaistava ja heidän pitäisi rakastua uudelleen. Ystäväni kertoi, että heillä on pitkä tie edessään.

Lastenpsykiatrian professori Jorma Piha on todennut: ”Lapsen henkinen koti on vanhempien suhteessa”. Vanhempien avioero on tietyssä mielessä petos lasta kohtaan, koska hänen maailmansa puitteet romahtavat. Lapselle on parasta, kun hänen maailmansa pysyy mahdollisimman paikallaan. Yhteiskunta ei pysty rahalla korjaamaan avioeron aiheuttamia hylkäämisen tunteita. Vaikka lapsi ymmärtäisi, että ei isä hänen takiansa lähtenyt, niin hän saattaa myös ajatella, että ei isä hänen takiansa myöskään jäänyt. Yhteiskunta voi kyllä tuottaa palveluja, mutta yhteiskunta ei voi rakastaa. Kun perheet voivat huonosti, lisääntyvät myös sosiaali- ja terveydenhuollon menot. Avioerot ovat suurin lasten mielenterveysongelmien aiheuttaja.

Jokaisella erolla on oma tarinansa. Vanhempien ero ei aiheuta kaikille lapsille mielenterveyshäiriöitä. Lapsen aivojen hyvä kehitys tarvitsee turvallista jatkuvuutta. Siksi suuret muutokset elämänjärjestelyissä ovat aina riski. Avioero on joskus välttämätön. Fyysisesti tai henkisesti väkivaltaisessa suhteessa tai vaikeasti päihdeongelmaisen puolison kanssa ei voi olla. Silloin lapsellekin on parempi, kun vanhemmat eroavat.

Väestöliiton tutkimuksen mukaan yleisin avioerojen syy on uskottomuus. Rakastumisen vaihe kestää usein puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Sen jälkeen suhteen todellisuus ja arki alkaa. Suhdetarpeet eivät enää täyty ja tulee tunne että toinen ei ymmärrä. Alussa niitä täytetään automaattisesti, siksi salarakkaan kanssa taas tuntuu, että tarpeet tulevat täytetyksi. Naisella ja miehellä ovat erilaiset suhdetarpeet, mutta ongelmana on, ettei niitä useinkaan tunnisteta eikä niistä puhuta. Miehille arvostus ja kunnioitus ovat hyvin tärkeitä. Vaimon ihailu ja arvostus ovat miehelle usein arvokkaampia kuin hyvä palkka, korkea asema tai elintaso. Miehelle seksi on tärkeä läpi elämän. Mies haluaa kohdata vaimonsa molemminpuolisessa seksuaalisessa täyttymyksessä. Mies saattaa jopa arvioida suhteen laatua seksin määrällä. Naiselle hellyys on erittäin tärkeä asia. Nainen haluaa myös ei-eroottista hellyyttä. Kyse ei ole vain kosketuksesta, vaan puolisoiden välillä vallitsevasta ilmapiiristä.  Mies viestittää hellyydellään vaimolleen: ”Pidän sinusta huolen”. Nainen haluaa, että mies on täysin avoin ja kertoo mahdollisimman paljon miehen ympärillä tapahtuvista asioista. Itse kuulen monta kertaa tärkeistä asioista muilta ihmisiltä, vaikka miehenikin olisi ollut tilanteessa läsnä. Olen kysynyt mieheltäni, miksi et kertonut minulle asiasta mitään. Mieheni on ollut ihmeissään ja sanonut, että ei tiennyt sen olevan niin tärkeä asia. Nainen haluaa keskustelevan puolison. Naiselle keskustelu on itse tarkoitus ei niinkään lopputulos. Miehet eivät pidä kotona aikataulujen asettamisesta. Remontoimme mieheni kanssa yli sata vuotta vanhaa puutalo-osaketta. Olen pyytänyt häntä monta kertaa laittamaan alakerran loput jalkalistat paikalleen, mutta vastaus on ollut jo pitkään sama: ”Juuri nyt ei sovi”. Jotta ihminen saa sitä, mitä hän todella tarvitsee, tulee hänen ilmaista se kumppanilleen.

Jaa tämä Facebookissa

16.9.2011

Lapset sulkevat korvansa neuvoilta ja avaavat silmänsä esimerkille

Vanhempainilloissa yleinen kysymys on, miten kotona tulisi toimia teini-ikäisten kanssa. Vanhempi on usein huolissaan, ettei nuoren itsetunto ole kovinkaan vahva. Neuvon vanhempia aloittamaan itsestään. On muistettava, että lapset sulkevat korvansa neuvoilta ja avaavat silmänsä esimerkille. Emme voi välttämättä vaikuttaa siihen, millaisia vaikutteita yhteiskunta tarjoaa, mutta voimme sen sijaan päättää, millaisia ajatusmalleja noudatetaan kotonamme. Alhainen itsetunto voi ilmetä monin eri tavoin. Yksi vaihtoehto on se, että nuori ei uskalla lainkaan ottaa paikkaansa sosiaalisessa kanssakäymisessä tai elämässä ylipäänsä. Tällöin hän välttää mielipiteensä ilmaisemista ja tekee kaikkensa, jotta häneen ei kiinnitettäisi huomiota. Toinen mahdollisuus on, että yksilö tekee kaikkensa tullakseen huomatuksi ja vaatii osakseen erityistä kohtelua eikä kuuntele, mitä muilla on sanottavana. Matalasta itsetunnosta kärsivän on myös mahdotonta pitää itseään tasavertaisena muiden kanssa.  Hän kokee aina olevansa joko parempi tai huonompi kuin muut. Koululla on kodin ohella merkittävä rooli sosiaalisen syrjäytymisen ennaltaehkäisemisessä. Nimenomaan ennaltaehkäisemisessä, sillä julkisen vallan on kovin vaikeaa hankkia nuorelle kavereita tämän puolesta. Muiden on helpompi pitää nuoresta, joka ei pelkää muita ihmisiä tai koe tarvetta puolustautua muita vastaan. Aloitteellisuus ja halu tarttua tilaisuuksiin ovat menestyksen avaimet, johon terve itsetunto valmistaa.

Jo yli 20 000 alle 35-vuotiasta on työkyvyttömyyseläkkeellä mielenterveysongelmien vuoksi. Suomalaisten yleisin psyykkinen sairaus on masennus. Mielenterveyshoidosta tulisi tehdä arkipäivää. Oikeastaan mielenterveyshoito pitäisi aloittaa jo päiväkodissa. Siinä vaiheessa, kun on huolissaan itsestään tai lapsestaan, kannattaa jo mennä juttelemaan esimerkiksi psykologin kanssa. Ei siitä ainakaan haittaa ole. Vastaanotolle kannattaa mennä avoimin mielin. Eikä ongelmiaan kannata kaunistella. Koulun ja perheneuvolan yhteisissä palavereissa olen useasti pyytänyt nuorelle tukihenkilöä. Moniammatillinen tiimi on ollut kanssani samaa mieltä, mutta ongelmana on tukihenkilöiden vähäinen määrä. Tukihenkilön voi saada lapsi tai nuori, joka tarvitsee aikuisen huolenpitoa ja seuraa. Tarvitsisimme kipeästi lisää tukihenkilöitä, jotka vastaisivat nuorten ja lasten aikuisen nälkään. Aikuisen malli on oleellinen osa tukihenkilön roolia. Eräs nuori kertoi, että tukihenkilössä parasta on se, kun hänelle voi kertoa hyviä ja huonoja asioita, koska tukihenkilöillä on vaitiolovelvollisuus. Nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemus on lapselle elämän paratiisi. Itsetunto kehittyy vuorovaikutuksessa. Hyvä itsetunto on paras varustus elämässä selviytymiseen. Nuoren, jolla on terve itsetunto, on huomattavasti helpompi kulkea elämässään eteenpäin.  

Teen joka vuosi harjoituksen, jossa nuoret tulevat peilin eteen sanomaan ääneen itselleen ja muille ”olen arvokas”. Neuvon tekemään näin joka aamu myös kotona. Yhtenä vuonna eräs oppilas vastasi minulle: ”Jos katson itseäni peilistä ja sanon, että olen arvokas, niin silloinhan valehtelen, koska en oikeasti ajattele niin”. Vastasin hänelle ”valehtele sitten niin kauan, että alat uskoa puheisiisi, olethan uskonut senkin valheen, että et ole arvokas”. Ajatuksilla on uskomaton voima, sillä meistä tulee ajatuksiemme kaltaisia. Koti luo pohjan lapsen itsetunnolle, mutta myös päivähoidolla ja koululla on tärkeä rooli. Terveen itsetunnon kannalta on tärkeää, että oppilas saa omaa kehitystasoaan vastaavaa tukea ja opetusta. Erityisopetuksesta leikkaaminen tulee kalliiksi. Jokainen syrjäytynyt nuori maksaa miljoonan. Inhimillinen hinta on vieläkin kovempi. Nuoria tulee kohdella niin kuin he parhaimmillaan voisivat olla, niin heistä tulee sellaisia. Tuskin mikään muu kasvatuksen osatekijä lujittaa lapsen itsetuntoa yhtä paljon kuin hänen kokemuksensa siitä, että hänelle merkittävät aikuiset ovat vilpittömän kiinnostuneita hänen mielenliikkeistään ja ajatuksistaan. Oleellista on, että lapsi kokee olevansa arvokas ilman ehtoja. Näin syntyy tunne sisäisestä itsemääräämisoikeudesta eli siitä, että hän on oman elämänsä subjekti.

 Jaa tämä Facebookissa

15.9.2011

Milloin velkaantuminen loppuu?

Suomi ottaa ensi vuonna 7 miljardia euroa lisää velkaa. Hallituksen alijäämäinen budjetti valmistui keskiviikkona 14.9. Hallitus käyttää vuonna 2012 menoihin 52,3 miljardia euroa ja saa tuloja 45,3 miljardia euroa. Valtion rahankäytön suunnitelmia leimasi tänä syksynä talouden epävarmuus. Talousarvioon sisältyy ensi vuodelle 1,2 miljardia erilaisia säästöjä menoissa ja noin 1,1, miljardin euron korotukset verotukseen. Valtionvelan määrä kasvaa budjetissa 89 miljardiin euroon, mikä on noin 44 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Yksi tärkeimmistä tehtävistä olisi saada lisävelkaantuminen loppumaan. Näinhän me teemme omissa talouksissamme. Kuluja me jokainen karsimme siten, että emme olisi enää pankin renkejä. Miten hallitukselle voi kulujen karsiminen olla niin vaikeaa? Vaaleilla valitut poliitikot eivät millään uskalla tehdä tarpeellisia leikkauksia. On helppoa tyrmätä leikkausehdotuksia perustelemalla, että kysehän on vain pienestä määrästä euroja, joten niihin ei kannata puuttua. Pienistä puroista kasvaa Amazonkin. Maailma on yksinkertainen paikka. Velkaa ei voi ottaa, ellei joku ensin säästä omista menoistaan sen verran, että lainattavaa löytyy. Kansainvälinen työnjako toimii tällä hetkellä niin, että kiinalaiset tekevät työtä, tinkivät elintasostaan ja säästävät. Sitten länsimaat lainaavat kiinalaisten säästämät rahat ja elävät leveästi velaksi. Velka on veli ottaessa, veljenpoika maksettaessa. Kansa on sen aina tiennyt. Päättäjämme eivät. Päättäjämme miettivät korkeintaan siihen asti, kun he itse pääsevät eläkkeelle. Ei mikään ihme, että meillä ei ole vieläkään eläkekattoa.

Olemme saaneet roposia Fortumin, Soneran, kaivoksien, autokatsastuksen ja lannoitteiden myynnistä. Samoin olemme luovuttaneet osan terveydenhoitojärjestelmästämme kansainvälisille sijoittajille. Jatkossa maksamme yhä kalliimman hinnan omasta kansallisvarallisuudestamme. Sähkön hinnasta jo nyt suuri osa menee sijoittajien taskuun ja määrä kasvaa. Kehitysapuun tarkoitetuista rahoista asiantuntija Erkki Pennasen mukaan vain murto-osa päätyy oikeisiin kohteisiin. YK:lta lähellä olevan Action Aidin raportin mukaan puolet avusta menee perille.  Huolimatta Afrikkaan kaadetuista miljardeista manner pysyy köyhänä. Lisäksi kehitysapu heikentää paikallisia markkinoita ja sillä vaimennetaan se yrittämisen henki, jota se epätoivoisesti tarvitsisi. Ompelijat ja maanviljelijät eivät voi kilpailla lahjoitettujen tuotteiden kanssa. Vuonna 1997 Nigerian tekstiilialalla oli 137 tuhatta työntekijää. Vuoteen 2003 mennessä luku oli 57 tuhatta. Ainoa mistä päättäjämme keskustelevat on, että kuinka pääsemme tavoitteeseemme nostaa kehitysapua, joka on 0,7%  bruttokansantuotteestamme. Koskaan ei keskustella siitä, kuka rahat saa ja mitä vaikutuksia sillä on ollut tähän asti. Tänä vuonna kehitysapuun käytetään noin miljardi.  Kuka tämän hyvyyteemme maksaa? Tulevat polvet, koska elämme velaksi.

Tarkoituksena ei ole tarjota kaikille kaikkea, vaan tarjota perusturva niille, jotka eivät omin voimin kykene asioistaan huolehtimaan. Kun puhumme minimipalkasta, pitäisi uskaltaa puhua myös maksimietuisuuksista. Töitä tekevän elintaso tulisi olla etuisuuksien saajaa korkeampi. Muuten ihmiset eivät ymmärrä, miksi töihin täytyy mennä. Politiikka on mielikuvien rakentamista.  Tosiasiassa puolueet ajavat puolueen etua. Tavoitteena ei ole maan etu, tavoitteena on menestys seuraavissa vaaleissa. Se saavutetaan sitä varmemmin mitä enemmän puolue pystyy miellyttämään äänestäjiään, vaikka lyhyelläkin tähtäimellä. Sen vuoksi Suomi velkaantuu joka vuosi lisää. Kuinka kehtaamme jättää näin velkaisen maan lapsillemme ja lastenlapsillemme?

 

15.9.2011

Energiansäästölamppu kaikkea muuta kuin ympäristöteko

Laajalti käytettyjen 60 W hehkulamppujen valmistus ja maahantuonti päättyy Suomessa ja koko EU-alueella syyskuussa 2011. Syyskuussa 2012 loputkin hehkulamput poistuvat. Hehkulamppujen myynti on kasvanut 30 prosenttia sen jälkeen kun ilmoitettiin, että niiden myynti loppuu. Syy hehkulamppujen suosioon on, että energiansäästölamppujen ominaisuudet ovat huonommat kuin hehkulamppujen. Lampun sisältämän elohopean vuoksi se on ongelmajätettä ja vaatii erityishävityksen - energiaa kuluu siis elinkaaren lopussakin.  Kuka on valmis ostamaan huonompaa kalliimmalla?

 Saksalaiset eivät halua luopua hehkulampuistaan. Saksalaisyrittäjä keksi, että kiellettyjä isoja hehkulamppuja voi tuoda ja myydä, kun ne ovatkin lämmittimiä eivätkä lamppuja. Rudolf  Hannot kertoo YLE Uutisille, että tutkittuaan EU-määräyksiä hän huomasi, että jos tuote tuottaa 95 prosenttisesti lämpöä, se luokitellaan lämmittimeksi. Hehkulamppu oli siis määräysten mukainen lämmitin. Niinpä hän nimesi EU-alueella kielletyt 75 ja 100 watin lamput lämpöpalloiksi, ja toi niitä Kiinasta 4000 kappaletta. Lämpöpallot myytiin kolmessa päivässä. Saksalaisia harmittaa paitsi energiansäästölamppujen kova hinta myös kelmeä valo, moni kaipaa hehkulamppujen lämmintä valosävyä. Saksalaistutkijat ovat jopa varoittaneet, että energiasäästölamppujen valospektri hidastaa pimeähormonin eli melatoniinin eritystä, ja se voi vaikuttaa haitallisesti ihmisten unirytmiin.

Energiansäästölamppujen käytössä on ilmennyt ongelmia. Kuluttajat ovat pettyneet, sillä moni lamppu ei täytä ilmoitettuja standardeja. Saksalaisen Ökö-Test -lehden testissä oli 16 erimerkkistä energiansäästölamppua. Näistä alle kolmasosa sai testeistä tyydyttävän arvosanan. Osa testin lampuista säteili jopa enemmän, mitä tietokoneiden näyttöpäätteet. Lehti kehottaakin käyttämään energialamppuja harkiten valoissa, jotka ovat ihmistä lähellä, kuten esimerkiksi lukulamppu työpöydällä. Lamput yllättivät myös energiankulutuksella. Energiasäästölamppujen pitäisi kuluttaa 80 prosenttia vähemmän sähköä kuin tavallisten hehkulamppujen. Testin kallein lamppu kulutti kuitenkin enemmän virtaa kuin vastaavan kokoinen hehkulamppu. Myös pakkauksissa kerrotut tuntimäärät eivät aina pitäneet paikkaansa. Hehkulamppukiellosta hyötyvät  isot lamppujen valmistajat. Yritykset myöntävät itsekin, että se on fantastinen bisnes. Kiinassa EU:n päätös on pahentanut ympäristöongelmia nopeasti kasvavan kysynnän vuoksi. Vihreiden lamppujen valmistuksesta halpatuotantotehtaissa maksetaan kovaa ympäristöhintaa. Suuri joukko työntekijöitä on saanut elohopeamyrkytyksen elohopeasta, jota käytetään energiansäästölamppujen valmistuksessa. Kysynnän kasvu on johtanut ympäristöä pilanneiden elohopeakaivosten uudelleen avaamiseen.

Miten toimia energiansäästölampun rikkoutuessa? Lämpimän energianlampun rikkoutuessa sulje huone, jossa lamppu on mennyt rikki. Tuuleta huone avaamalla ikkuna ja poistu huoneesta. Eurooppalainen lamppualan järjestö (ELC) suosittelee, että huonetta tuuletetaan 20 - 30 minuuttia. Pölynimuria ei saa käyttää, koska se voi levittää elohopeapölyä. Kylmän energiansäästölampun rikkoutuessa kerää lasinsirut ja pyyhi lattia märällä rätillä. Laita lasinsirut ja rätti purkkiin. Purkki pitää viedä ongelmajätteen keräyspisteeseen. Energiansäästölamppua ei saa käyttää saunassa, joten kuumiin tiloihin perinteistä hehkulamppua saa myydä, kertoo turvallisuusinsinööri Olli Tiainen Turvatekniikan keskuksesta.

Energiansäästölamppujen loisteho ja yliaallot ovat ongelma. Loistetehoksi nimitetään vaihtovirtapiirin tehoa, joka ei tee työtä, mutta joka kuormittaa silti sähköverkkoa. Tässä tullaan siihen hulluun ajatukseen, että vaikka energian hinnassa säästetään energiansäästölampuilla 40-50 prosenttia, niin siirtomaksua joudutaan todennäköisesti korottamaan jopa moninkertaiseksi loistehon ja yliaaltokustannusten peittämiseksi, sanoo Tampereen Sähköverkko Oy:n asiakaspalveluinsinööri Reino Seesvuori.

Mitä tämä hehkulamppujen kieltolaki EU:ssa kertoo päättäjistä? Ja myös niistä päättäjistä, jotka lammasmaisesti Suomen olosuhteissa suostuvat tähänkin maksumiehiksi? Kesällä ei juurikaan kotitalouksissa valoja tarvita ja talvella hehkulampun hyötysuhde on lähellä 100% tuottamansa lämmön vuoksi. Isot laitoksen eivät ole enää vuosikausiin käyttäneet hehkulamppuja edes vessoissa. Kuluttajia sahataan taas kerran pahasti linssiin.

 

15.9.2011

Kukapa haluisi kantaa vihapuhujan viittaa?

Tietääkö kukaan mikä on vihapuhetta? Vihapuheeksi kutsumisen taustalla on pyrkimys tukahduttaa järkeväkin kriittisyys niitä asioita kohtaan, joita ei tule arvostella. Väärät mielipiteet ovat vihapuheita. Jos et heti irtisanoudu vääristä mielipiteistä, olet jotenkin paha ja jopa syyllinen esimerkiksi Norjan tapahtumiin. Itsestään selviä vihapuheiden pitäjiä ovat henkilöt, jotka suhtautuvat kriittisesti esimerkiksi humanitaariseen maahanmuuttoon, pakkoruotsiin, sukupuolineutraaliin avioliittoon ja homojen adoptio-oikeuteen. Entä toimiiko tämä toisinpäin? Onko neekeri pahempi haukkumasana kuin natsi? Mielestäni molemmat ovat ikäviä, loukkaavia ja sopimattomia. Olisiko Jari Tervo Uutisvuodossa uskaltanut viskellä ja halventaa Koraani samalla tavalla kuin hän viskeli Raamattua? Tarkoittaako monikulttuurisuus käytännössä sitä, että yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset? Tahot, jotka kritisoivat kristinuskoa, ovat toisaalta vaatimassa islamin ja muslimien suojaamista kaikelta arvostelulta.

Muslimimiesten moraalikäsitys poikkeaa suuresti länsimaisista arvoista mm. naisen ja tyttölapsen aseman suhteen. Suureksi hämmästyksekseni Kimmo Sasin mielestä muslimien välisten siviiliriitojen sovittelussa voitaisiin soveltaa Sharia-lakia meillä täällä Suomessa.  Islamistisista kehittyvistä maista integraatio ei ole onnistunut toivotulla tavalla länsimaisissa yhteiskunnissa, kuten Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa, Saksassa ja Suomessa. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että meillä ei olisi myös hyvin integroituneita muslimeita, tämä on tilasto. Epäonnistunut maahanmuutto tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Varovaisuus maahanmuutossa on viisautta.

Jopa kriittisyys pakkoruotsia kohtaan luokitellaan vihapuheeksi. Toisin kuin matematiikka tai maantieto, ruotsin kielen taito ei ole globaalisti pätevä. Ruotsin opetus tulisi olla kouluissa vapaaehtoista ja opiskelijoita pitäisi kannustaa hankkimaan mahdollisimman laaja-alainen kielitaito. Totuus on, että ruotsinkielisellä vähemmistöllä on aina ollut etuoikeuksia suomenkielisiin nähden. Esimerkiksi ruotsinkielisiin yliopistoihin, kuten oikeustieteelliseen ja lääketieteelliseen on suhteessa huomattavasti helpompi päästä kuin suomenkielisiin.

Sukupuolineutraalius on nyt muotia. Jari Sinkkosen tavoin en ymmärrä miksi biologisten erojen merkitystä väheksytään, vaikka niitä koskeva tieteellinen näyttö on kiistatonta. Poikasikiön veressä on testosteronia, joka vaikuttaa kehittymässä olevaan keskushermostoon. Seurauksena ovat ”miesaivot”, joiden kypsyminen ja osin toimintakin ovat jossain suhteissa erilaiset kuin naisaivojen toiminta. Minusta lapsi tarvitsee isän ja äidin. Vastustan adoptio-oikeutta homoille. Tämäkin tulkitaan vihapuheeksi. Tosiasiassa en vihaa ketään, eikä minulla ole ketään mitään vastaan.

Pahalta näyttää. Suvaitsevaisto on päättänyt, että he eivät suvaitse. On myös helppo väittää, että se mikä katsotaan vihapuheeksi, voidaan aina tapauskohtaisesti ratkaista tuomioistuimessa. Tuomioistuinruletin arpoma päätös voi olla mitä tahansa. Sananvapauteen tai vihapuheeseen liittyvä tuomioistuin käsittely käräjä- ja hovioikeutta myöten maksaa helposti 10 000 – 20 000 euroa kierros. 

Olisiko jo syytä lopettaa vihapuhe lyömäaseena ja sallia erilaisuutta? Ei toisen mielipide ole yhtään sen huonompi kuin toisen. Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja ajaa omia arvojaan. ”Elä ja anna muiden elää.” Todelliset vihapuheet, joissa kehotetaan tappamaan ja vahingoittamaan muita ihmisiä ovat harvinaisia. Meillä on voimassaoleva lainsäädäntö, jolla näihin puheisiin voidaan puuttua. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut sananvapauden suurta sisällöllistä laajuutta ja sitä että sananvapauteen kuuluu myös oikeus esittää ikäviä, kielteisiä ja jonkun kannalta jopa loukkaavia asioita. Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.

 

15.7.2011

Lapsen oikeus on vanhemman velvollisuus

Osallistuin Suomi-Areenassa keskusteluun lasten oikeuksista monikulttuurisessa Suomessa. Keskustelussa olivat minun lisäkseni, Kristiina Kumpula, Elisabeth Rehn ja Saido Mohamed. Lasten oikeudet olivat selvästi sydämen asia jokaiselle keskustelijalle. Vuoden pakolaisnainen Saido Mohamed oli sitä mieltä, että Suomessa kaikilla lapsilla on samat oikeudet riippumatta taustasta. Politiikan yksi keskeisimpiä tavoitteita tulisi olla lasteja nuorten hyvinvoinnin tukeminen. Lasten, perheiden ja yhteiskunnan hyvinvointi nousee hyvästä ja turvallisesta arjesta. Ensisijainen vastuu lapsen ja nuoren kehityksestä on luonnollisesti yhä vanhemmilla. Yhteiskunnalla on oikeus edellyttää kodeilta riittävää vanhemmuutta, mutta samalla turvata perheiden riittävät arjen peruspalvelut. Luokkakokoja on suurennettu ja kouluja lakkautettu. Tarvitsemme lisää tukitoimia nuorten mielenterveyden tukemiseen, mutta perusongelmaa se ei poista. Lapsen tärkeimmät ihmiset ovat omat vanhemmat. Yksinolo on myrkkyä lapselle. Lapsen saaminen on etuoikeus ja siihen pitää sitoutua. Yhteiskunta ei voi tulla lukemaan lapsellesi iltasatua.

Huostaanotto on lastensuojelutyön viimeinen keino turvata lapsen kasvu ja kehitys. Vuonna 2009 kaikkiaan kodin ulkopuolelle sijoitettuna oli yli 16 000 lasta ja nuorta. Vain lähes puolet huostassa olevista lapsista on sijoitettuna perheisiin. Suomi sijoittaa lapsia laitoksiin selvästi useammin kuin EU-maat keskimäärin ja laitoshoidon osuus vain nousee (Lähde: Lastensuojelu 2009, THL). Lapsia otetaan huostaan yleisimmin murrosiässä. Pikkulapsista huostaan otetaan eniten alle 1-vuotiaita vauvoja. Uusia sijaisperheitä on vaikea löytää. Samaan aikaan meillä on toista tuhatta perhettä, jotka jonottavat adoptiolasta. Jonot eivät kohtaa. Suomessa tulisi olla laissa asetettu aikaraja huostaanotolle. Jos lapsen turvallinen paluu biologiseen kotiin on epätodennäköistä, tulisi lapsi voida adoptoida. Euroopan ihmisoikeussopimus korostaa perheen oikeutta, mutta tätä samaa sopimusta tulkitaan esimerkiksi Britanniassa niin, että lapsi siirtyy automaattisesti adoptoitavaksi tietyn huostaanottojakson jälkeen.

Jaa tämä Facebookissa

 

img_3788.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

27.6.2011

Euroopan vakausmekanismi (EVM) lyhyesti

     -          Tulee voimaan heinäkuussa 2013

     -          Luxemburgiin sijoittuva investointipankki, jonka tehtävänä on lainoittaa                              talousvaikeuksiin joutuvia maita tiukoilla ehdoilla ja tehdä voittoa

     -          lainauskapasiteetti aluksi 500Mrd euroa

     -          voi sijoittaa varojaan täysin vapaasti

     -          jos sijoitukset eivät tuota, EVM voi hakea lisärahoitusta rahoitusmarkkinoilta tai                   helpommin jäsenvaltioiltaan

EVM:n jäsenvaltiot maksavat sille jäsenmaksuja, jotka ajavat ohi kaikista muista valtion maksueristä

Jos jäsenmaksuja ei pysty maksamaan, menettää jäsenmaa äänestysoikeuden. Lisäksi maksettavaksi tulevat rangaistuskorot, ja muut jäsenvaltiot joutuvat maksamaan toisen aiheuttaman vajeen.

EVM nauttii täydellisestä syytesuojasta:

    -          sitä ei voida haastaa oikeuteen

    -          omaisuus ja kirjanpito ovat salaisia

    -          tuotot verovapaita

    -          ei ole velvollinen noudattamaan lakeja ja säädöksiä toiminnassaan

Allekirjoittamalla sopimuksen, jäsenmaa ratifioi ja hyväksyy sopimusehdot ja antaa EVM:lle täydellisen erityisaseman ja syytesuojan lain edessä, jälkeenpäin ei ole mahdollista valittaa vastaan tai saattaa sitä vastuuseen. EVM:n henkilökunnalla on myös vastuuvapaus, syytesuoja ja ikuinen vaitiolovelvollisuus. EVM:n on puolestaan itse täysin oikeustoimikelpoinen.

EVM voi käyttää veronmaksajien rahoillaan tekemiä mahdollisia tuottoja henkilöstökuluihinsa ja osinkojen jakamiseen. Sijoitustappiot puolestaan maksatetaan jäsenvaltioiden pussista. EVM on vapautettu kaikesta takavarikosta ja pakkolunastuksesta. EVM:n asiakirjat ja toimitilat ovat loukkaamattomia.

Sopimukseen ei ole kirjattu sitä, että jäsenvaltioiden pääomat palautetaan, mikäli EVM päätetään purkaa.

Miten olisi, ei kiitos, emme osallistu. Poliitikoilla olisi mahdollisuus kieltäytyä tästä, mutta onko heillä tahtoa, halua, osaamista tai ymmärrystä? Jos ei ole, ovatko he oikeita henkilöitä tekemään näitä päätöksiä?

Tuhokapitalismi noudattaa kaavaa: keskiluokka köyhdytetään, köyhät kurjistetaan ja ökyrikkaiden piiri pienenee joka kierroksella.

LÄHDE:

 U 6/2011 vp

 VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio 12.5.2011 LUONNOS EUROOPAN VAKAUSMEKANISMIN (EVM) PERUSTAMISTA KOSKEVAKSI VALTIOSOPIMUKSEKSI

  http://217.71.145.20/TRIPviewer/show.asp?tunniste=U+6/2011&base=eru&palvelin=www.eduskunta.fi&f=WORD

Jaa tämä Facebookissa

 

15.6.2011

Jos joku on hölmö, niin höynäyttäjiä riittää

Ukkini syntyi köyhään perheeseen 1918. Sotien jälkeen hän raatoi kesät ja vapaa-aikansa, kärsi vilua ja nälkää opiskellessaan hammaslääkäriksi. Hänen vahvoja puoliaan oli talonpoikaisjärki. Ihmiset ovat kautta aikojen rikastuneet mitä erinäisillä keksinnöillä. Joku rikastui 60-luvulla, kun myi autoihin maajohtoja, joiden piti poistaa staattista sähköä. Näitä kumihäntiä alkoikin näkyä useampien autojen puskurin takana. Muistan ukkini sanoneen minulle, että hän ei olisi edes kehdannut laittaa kyseistä kuminpalasta autonsa perään, vaikka olisi saanut sen ilmaiseksi. Kuulemma olisivat muut päässeet nauramaan, että tuossa menee taas yksi höynäytettävä. Nykyään kuminpalasia ei ole kenenkään auton perässä. Maailmassa on niin, että jos joku on hölmö, niin höynäyttäjiä riittää. Siksi ei pidä kulkea täysin sinisin silmin tai antaa viedä kuin pässiä narussa. Ei myöskään pidä olla niiden asiantuntijoiden vietävissä, jotka kulloinkin tuntuvat arvovaltaisilta. Rohkeus minulle tarkoittaa uskallusta ajatella itse.

Suomalainen yhteiskunta on rakennettu kovalla työllä ja taustalla on ollut ajatus siitä, että omat lapsemme ja lastenlapsemme saavat paremman elämän. Nyt näyttää siltä, että suomalaisten jälkikasvulle jätetään jättivelat. Kyseessä on omaisuuden uudelleen jako ja lisävallan saaminen. Voidaan siten kysyä, keillä on motivaatio ja kyky saattaa Eurooppa rahoituskriisiin ja veronmaksajat maksajiksi? Vastaus on pankkiirit ja poliitikot yhdessä. Ahneudella ei ole rajaa. Ei myöskään vallan halulla. Nämä kaksi inhimillistä ominaisuutta teettävät tekoja, joita tulisi hävetä ja korjata. Niin ei kuitenkaan juuri koskaan käy.

Euromaiden hätäluotot eivät ratkaise velkakriisiä, vaan ne ainoastaan viivyttävät totuuden hetkeä. Liian suuri velka ei katoa lisävelalla. Suomen noin 20 miljardin osuus lainoina ja takuina on kohtuuton. Kyse on niin isoista rahoista, että sitä ei enää ymmärretä. Samaan aikaan 15 miljardin kansallisomaisuutemme infrarakenteissa alkaa olla niin heikossa kunnossa, että se haittaa jo talouselämälle tärkeiden kuljetusten hoitamista nopeasti ja täsmällisesti, arvioi Rakennusteollisuus RT. Säästösyistä tehdyt liian ohuet päällysteet rispautuvat raskaan liikenteen alla muutamassa vuodessa.  Väylästö – tiet, rautatiet ja vesiväylät – vastaa Suomen peruselintoiminnoista. Hyvin toimiva tiestö on maan talouselämän tukijalka ja takaa myös kansalaisten turvallisen liikkumisen niin taajamissa kuin maaseudulla. Sen sijaan tuemme kriisitoimia, jotka vievät euroaluetta kohti liittovaltiota. Meneillään on suuren luokan muutos, josta Suomessa ei juuri keskustella. Ehkä ihmiset jotain oppivat, sillä Suomessa eivät kaikki niele virallista totuutta EU-rahoituskriisin perimmäisistä syistä ja tavoitteista. Totuus on lopulta kestävää lajia, vaikka sen esille tuleminen voi kestää. Ukkini sanoisi nyt, että meillä on huutava pula talonpoikaisjärkeä käyttävistä päättäjistä. 


Abraham Lincoln tunnisti totuuden kohtalon: - Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa. Joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa. Mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa.

Jaa tämä Facebookissa

 

21.5.2011

Rasismin pelko

Suurin osa maahanmuuton ongelmista liittyy humanitaariseen maahanmuuttoon. Aiheesta on yllättävän vaikea keskustella objektiivisesti, sillä tunteellinen lähestyminen heikommissa olosuhteissa elävien ihmisten auttamiseen usein estää tosiasioiden tunnustamisen. Itse asiassa yleinen maahanmuuttokeskustelu on 90-luvun alusta aina vuoden 2008 kunnallisvaaleihin ollut kritiikitöntä, jossa järkeväkin arvosteleva ääni tuomittiin ylimielisesti, tai yleensä sensuroitiin jo ennakkoon. Ei ole oikein, että jatkettaisiin sinisilmäistä maahanmuuttopolitiikkaa, kohta ollaan siinä tilaneessa kuin esim. Ruotsi. Nyt maahanmuuton ongelmista edes keskustellaan, mutta rasisimia pelätään niin hysteerisesti nykypäivänä, että muututaan sokeaksi jopa faktoille.

20.5.2011

Miksi maahanmuuttoon ei saa suhtautua kriittisesti ilman rasismisyytteitä?

Opiskeluaikana minulla oli sivuaineena kulttuurien välinen opetus. Niiden yhteydessä sain kuulla tummaihoisen naisen tarinan. Tämä nainen ei eronnut kantaväestöstä kuin ainoastaan ihonvärinsä perusteella. Hänet oli adoptoitu tänne vauvana. Oli todella surullista kuultavaa, kuinka huonosti häntä oli kohdeltu lapsesta aikuisuuteen asti. Syynä ihonväri.  Oman lapseni päiväkodissa on yksi tummaihoinen tyttö. Päiväkoti on onnistunut, hän on yksi muista. Tyttäreni tuli minulle kertomaan, että hän tietää miksi tytön ihonväri on tumma. Se on tumma, koska tyttö on syntynyt toisessa maassa. Sitten tyttäreni oli ilmeisen harmistunut minulle ja sanoi, miksi sinä et ole mennyt synnyttämään minua toiseen maahan, niin minullakin olisi tumma iho. Maahanmuuttokeskustelua käydään usein niin, että maahanmuuttajista puhutaan yleisellä tasolla yhtenä ryhmänä. Näinhän se ei ole.  Meillä on erilaisia maahanmuuttajia.  On esimerkiksi työperäisiä maahanmuuttajia, maahan avioliiton kautta saapuvia, kiintiöpakolaisia, EU-maista saapuvia kerjäläisiä ja turvapaikanhakijoita.

Maahanmuuttokriittisessä keskustelussa ei vastusteta ihon väriä, syntyperää tai kansallisuutta vaan maahanmuuton seurauksena tulleita ongelmia, kuten väkivaltarikollisuutta. Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtajan, rikosylikomisario Kari Tolvasen mukaan ulkomaalaistaustaisten tekemät väkivaltarikokset ovat monesti raaempia kuin suomalaisten tekemät. 2000-luvulla poliisin tietoon tulleista raiskauksista yli 40 prosentissa epäilty on ollut ulkomaalaistaustainen. Ryöstöissä sekä kiristyksissä osuus on lähes kolmasosa (HS.fi pääkaupunkiseutu 10.2.2008). Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 väkivaltarikoksista (sisältäen pahoinpitelyt) epäiltyjä somalialaisia oli tuhatta ihmistä kohti 56.92 ja irakilaisilla sama luku oli 54.97. Suomalaisia oli tuhatta ihmistä kohti epäiltynä väkivaltarikoksista 4.77 kertaa, mikä merkitsee sitä, että irakilaiset ja somalialaiset olivat epäiltynä väkivaltarikoksista yli 11 kertaa useammin kuin suomalaiset.  Kysymys ei ole enää yksittäistapauksista. Turvallisuus on yksi tärkeimmistä asioista jokaisessa maassa. Meidän tulisi tehdä kaikkemme, jotta väkivaltarikoksia voitaisiin ehkäistä. Tänne tulevat ulkomaalaiset, jotka kunnioittavat lakejamme ja tapojamme ovat tervetulleita. 

Jaa tämä Facebookissa

13.5.2011

Jos ei pidä lupaustaan on takinkääntäjä.
Jos pitää lupauksensa on takinkääntäjä. 
Niin tai näin takki aina väärinpäin.
Eipä taida älli painaa,
Suomi ottaa lisää lainaa.

10.5.2011

http://www.youtube.com/watch?v =tu5xgQz7oSg&NR=1

28.4.2011

 

Suomen tukiosuus moninkertaisesti omia luottoriskejä suurempi
Saksan, Ranskan, Britannian ja Suomen osuus Kreikan, Irlannin, Portugalin ja Espanjan luottoriskeistä sekä euromaiden, EU:n ja EKP:n kriisitoimista. Kaikkien kriisitoimien yhteismääräksi arvioitu 1 500 miljardia euroa.
  Maan pankkien osuus kriisimaiden luottoriskeistä, % Maan kriisivastuut suhteessa maan omien pankkien luottoriskeihin, %
Saksa 22,6 100,1
Ranska 17,6 97,1
Britannia 18,2 3,7
Suomi 0,1 1 080,0
Lähde: BIS, EU, VM, Taloussanomat

“You may fool all the people some of the time, you can even fool some of the people all of the time, but you cannot fool all of the people all the time.”

- Abraham Lincoln

28.4.2011

Suomalaisena Euroopassa

Olemme aina asuneet suomalaisina Euroopassa. Jokainen maa on oma yksilönsä EU:ssa ja jokaisella maalla on oma kulttuurinsa. Juhlat ja perinteet ovat osa jokaisen maan kulttuuria. Suomalaiset perinteet ovat minulle tärkeitä, sillä ne linkittävät meidät kansakuntaan ja sukupolvien ketjuun. Suurimpaan osaan kalenterijuhliamme liittyy uskonto, joko kristinusko tai sitä edeltäneet uskomukset – tai niiden sekamuodot. Olisipa perin outoa, jos uskonnolliseen juhlaan ei liittyisi uskonnollisia elementtejä. Joulua ja pääsiäistä on aika mahdoton perustellakaan muulla kuin uskonnollisella taustalla. Tuntuisi kummalliselta opettajana koulussa puhua pääsiäisenä vain pupuista. Toivottavasti suomalaiset perinteet ja juhlat säilyvät kouluissamme. Mikronesiassa töissä ollessani minulle ei tullut mieleenikään loukkaantua heidän ei-kristillisistä perinteistä ja juhlapyhistä. Minä osallistuin niihin. Amerikassa opiskellessani minua luultiin lähes poikkeuksetta ruotsalaiseksi. Korjasin heti olevani suomalainen, eihän se ole ollenkaan sama olenko ruotsalainen vai suomalainen. Olen ylpeä suomalaisuudestani. Matkustan myös usein Eurooppaan, koska minulla on siellä sukulaisia. Siskoni asuu Sveitsissä ja setäni Saksassa.

Yhteistyö EU-maiden välillä on todella tärkeää. EU-maiden osuus Suomen viennistä oli vuonna 2010 noin 55 %. Suomalaisten olisi myös hyvä opiskella mahdollisimman monta kieltä, vapaa kielivalinta mahdollistaisi inhimillisen omaksumiskyvyn rajoissa valitsemaan ne kielet, joihin todella haluaa keskittyä. Hyviä vaihtoehtoja ovat muun muassa englanti, saksa, ruotsi, venäjä, espanja ja ranska. Me tarvitsemme hyvää ja oikeudenmukaista yhteistyötä Euroopan kanssa. Nykyinen yhteistyön muoto, jossa brittiperäiset saatavat Kreikasta olivat noin 30 kertaa suuremmat kuin suomalaisperäiset saatavat, ja lainapaketissa meidän osuutemme oli 1,5 miljardia ja briteillä ei mitään, ei ole oikeudenmukaista. Suomen ei tule olla EU:n edustaja Suomessa, vaan Suomen edustaja EU:ssa. Politiikka on yhteistyötä, mutta tarvitaan myös rohkeutta pitää omia puoliaan. Ei Suomi oikeudenmukaisuuden puolestapuhujana menettäisi mainettaan.

Kohta on kouluissa kevätjuhla, koivuihin tulee lehdet ja ah, kuinka ihanalta se Suvivirsi taas kuulostaa.

 

18.4.2011

Lämmin kiitos kaikille äänestäneille luottamuksesta!

Kiitos kaikille äänestäneille sekä kaikille teille, jotka olitte mukana tukemassa vaalikampanjaani. Sain 3493 ääntä: 9. eniten ääniä Satakunnassa ja pääsin varasijalle.

 

img_35222.jpg
Kuvassa Laura, kansanedustaja Ari Jalonen ja vaalipäällikkö Janne Salonen

 

 

17.4.2011

 

Merkeliä arvostellaan jättitakauksista euromaille jo oman hallituksen sisälläkin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011041513556571_ul.shtml

 

16.4.2011

Luottamus täytyy ansaita päivä toisensa jälkeen hyvin tekemällä

Eilen saimme tuoreimmat kannatusluvut puolueille. Aivan mahtavat luvut Satakunnassa Perussuomalaisille 22%. Kannatus tulee ansaita joka päivä uudestaan ja hyvä on muistaa, että gallupit kertovat jo menneen tilanteen. Tänään on jälleen uusi päivä.

14.4.2011

Perin outoa

1. Vapaan kielivalinnan kannattajat leimataan vihapuheiden pitäjiksi.

- En vastusta ruotsin- tai englanninkielisiä ihmisiä (tai muitakaan kieliä puhuvia ihmisiä). Ruotsin kielen opettajan tyttärenä en myöskään vastusta ruotsin kieltä. Kannatan vapaata kielivalintaa.

2. Puheenjohtajat puhuvat ristiin.

-Katainen on huolissaan Suomen eläkerahoista. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ilmoitti soittaneensa juuri kuuteen suomalaiseen eläkeyhtiöön ja tarkisti, kuinka paljon niillä on sijoituksia Portugalissa. Viidessä niistä ei ollut yhtään sijoituksia ja yhdellä on minimaaliset sijoitukset.

3. Kansanäänestyksiä ei Stubbin mielestä voida pitää, koska muuten Suomesta tulee Impivaara.
-Onko Sveitsi Impivaara?

4. Muslimit eivät ole ongelma, mutta kristityt ovat, sillä perusteella, että he ovat niin suvaitsemattomia.

-Homoseksuaalisuus on edelleen rikos 77 maassa ja kuolemantuomion siitä voi saada Iranissa, Mauritaniassa, Nigeriassa, Saudi-Arabiassa, Sudanissa, Arabiemiraateissa ja Jemenissä. Kuolemantuomio on voimassa niissä maissa, joissa pääuskonto on islam.

5. SDP haluaa palauttaa varallisuusveron.

-SDP oli hallituksessa, kun se poistettiin.


6. Lastenraiskaajien nimiä ei saa julkistaa, koska se leimaa.
-Raiskattu lapsi kantaa traumaa loppuelämänsä. Raiskaaja valitsi, uhri ei. Lähes
poikkeuksetta pedofiili uusii tekonsa. Julkisuudella voitaisiin suojautua, se olisi myös
hyvä pelote ja osa rangaistusta.

 

13.4.2011

Yhteisen hyvän ajaminen

 1. Kerää tietoa ja analysoi sitä kriittisesti

On osattava arvioida lähteiden luotettavuus. Objektiivisen tiedon vääristämistä haluttuun muottiin sopivaksi tapahtuu politiikan ja median kentässä. Kaikkea tietoa on voitava arvioida kriittisesti ja puolueettomasti. Poliitikoilla on taipumus vääntää totuus sopusointuun omien intressiensä kanssa.

2. Pidä mielessäsi missio

Solidaarisuus on hyve. Kaikkien kanssa on hyvä tulla toimeen, mikäli se itsestä riippuu. On kuitenkin muistettava pitää ihmiset ihmisinä ja asiat asioina. Politiikassa ajetaan asioita.

3. Pyydä neuvoa

Ei viisas ole se, joka tietää kaiken, vaan se, joka tekee hyviä päätöksiä. Poliitikon tulisi hyväksyä rajallisuutensa ja tarvittaessa myöntää virheensä. Asiantuntijoita tulee ja menee.

4. Pidä yllä korkeaa moraalia

Älä vääristele totuutta.  Älä herjaa kilpailijoitasi. Meidän on käytettävä järkeä ja pääteltävä itse, missä menee reilun kilpailun raja. Tehdään henkilökohtaisia päätöksiä ja otetaan niistä henkilökohtaisesti vastuu. Epäonnistumisista ei syytetä huonosti neuvoneita.

 

11.4.2011

Talousihmettäkö tässä odotellaan?

Hätärahoituksen turvautuneet kriisimaat eivät kykene parissa vuodessa palauttamaan velanhoitokykyään ja palaamaan markkinarahoituksen pariin.Tällaiseen talousihmeeseen ei myöskään usko Thomas Mayer, vaan päin vastoin hän pitää todennäköisempänä kriisimaiden päätymistä suoraa päätä EFSF:n "väliaikaisesta" hoidosta ESM:n pitkäaikaishoitoon.

Deutsche Bankin Euroopan pääekonomisti Thomas Mayer käsittelee EU:n neuvoston viime kuun huippukokouksen saavutuksia – tai paremmin saavuttamatta jättämisiä – kriittisessä artikkelissaan Political risks to EMU rising.

Poliittista keskustelua Suomessa niin kuin muissakin euromaissa hämmentää ristiin rastiin vaihtelevat väitteet ja uskomukset kriisivaltioiden velkasaneerausten seurauksista.
Yhä mittavampia tukitoimia ja uusia hätäluottoja perustellaan väittämällä, että tukitoimien ainoa vaihtoehto olisi kaaos, uusi finanssikriisi ja talouden ankara lama. Mayer katsoo euromaiden väliaikaisen vakausrahaston EFSF:n (European Financial Stability Facility, suomeksi ERVV) myös vaikutuksiltaan tilapäiseksi. Sen keinoilla ei velkakriisi hellitä saati taltu, vaan pitkittyy ja pahenee. Velkakriisin pitkittäminen vuoteen 2013 ja ESM:n aloittamiseen asti on turhaa ajan ja rahan tuhlaamista, sillä väistämättömät velkasaneeraukset ovat jo nyt markkinoiden tiedossa.

Sen sijaan valtioiden rahoitushistoria kertoo, että järjestäytyneet ja hallitut velkasaneeraukset ennemmin estävät ylivelkaisten valtioiden suistumista kaaokseen kuin aiheuttavat kaaosta. "Sopusaneeraukset" ovat tiukan paikan tullen tyypillisesti estäneet eivätkä suinkaan aiheuttaneet rahoittajien kaoottista pakokauhua.

Saksalaisten äänestäjien mitta saattaa täyttyä sillä hetkellä, kun he oivaltavat juuttuneensa rahoittamaan ylivelkaisten euromaiden alijäämiä kenties ikuisiksi ajoiksi.
Mitta tulee täyteen silläkin hetkellä, kun Saksan ja muiden euromaiden äänestäjät oivaltavat parin vuoden kuluttua jääneensä yksin jakamaan vastuuta ESM:n velkasaneerauksista – kun yksityisillä rahoittajilla on ollut kosolti aikaa vetää vähin äänin omat varansa turvaan viimeistä euroa myöten. Juuri tähän yksityisen rahoituksen vetäytymiseen Portugali kaatui.
(Yllä oleva on poimintoja Jan Hurrin artikkelista Taloussanomissa 10.4.2011)
11.4.2011

Populismi, impivaaralaisuus ja puskista huutelu

Perussuomalaisten kannatus kertoo siitä, että Suomen kansalaiset ovat kyllästyneet nykyisiin vallanpitäjiin. Kysyntä muutokselle on ollut suuri. Monet suomalaiset ovat havainneet nykypoliitikkojen ajaman suunnan poikkeavan huomattavasti omasta käsityksestään hyvästä yhteiskunnasta. Olen kuullut Perussuomalaisia kutsuttavan populisteiksi, impivaaralaisiksi ja puskista huutelijoiksi. Onko poliittisen eliitin ja kansalaisten mielipiteen välillä tosiaan niin iso ero, että on huudeltava puskista? Esimerkiksi suurin osa kansalaisista vastustaa pakkoruotsia. Ihmisiä ei ole siis kuunneltu. Perussuomalaiset ovat antaneet ihmisille mahdollisuuden muutokseen. Itse nimittäisin asiaa demokratian kehitykseksi. Demokratiassa kansalla on mahdollisuus valita itselleen sellaiset päättäjät, jotka toteuttavat kansan tahdon. Esimerkiksi Sveitsissä demokratia toimii oikeasti. Onko Sveitsi impivaara? 

9.4.2011

Ihmisiä huijataan!

Kuka käyttää valtaa? Suuryritysten lobbaajat käyttävät valtaa - hyvänä esimerkkinä energiansäästölamppu. Millään järkiperusteilla ei voida sanoa, että energiansäästölamput olisivat hehkulamppuja parempia. Energiansäästölamppu on ongelmajäte, lasi ja rauta eivät tuhoa luontoa, elohopea tuhoaa!

Ylen 13.3. esittämä Ykkösdokumentti kertoi, että käyttämämme tuotteet suunnitellaan hajoamaan aikaisemmin, jotta kauppa kävisi paremmin.
"1920-luvulla syntyi kartelli, joka lyhensi hehkulampun kestävyyttä tahallisesti kahdessa vuodessa 2 500 tunnista vain tuhanteen tuntiin. Patenttia haettiin jopa 100 000 tuntia kestäville lampuille, mutta ne eivät koskaan nähneet päivänvaloa.Tuotantoa valvoivat Euroopan suurimmat valmistajat aina Phillipsistä Osramiin muun muassa sakkojen avulla. Nykyään tuotteen suunniteltu vanheneminen on arkipäivää yrityksille ja se kuuluu muun muassa tekniikan alan koulujen opetussuunnitelmaan. Laitteet voisivat kestää moninkertaisesti sen ajan, mitä ne kestävät, mutta silloin niiden kysyntä myös lakkaisi.”

Tähän voidaan puuttua rehellisellä politiikalla! 

9.4.2011

Maa kerrallaan...

Eikös pato pitänyt olla jo Kreikan jälkeen tukossa? Irlannin ja Portugalin jälkeen pato vuotaa yhä. Espanjassa on noin 20% työttömiä ja miljoona asuntoa myymättä. Velkasaneerauksia on edessä. Kreikalle on luvattu antaa 1.5 miljardia lainaa pikku hiljaa, noin 700 000 tuhatta on jo annettu. Velkasaneerauksen tullen me menetämme lainaamamme rahat. Menetämme myös osan takausrahoista, pahimmassa tapauksessa kaikki takaamamme rahat. Takaaminen oli virhe. The Economist lehti kirjoittaa, että ”Greece, Ireland and Portugal are bust. Admit it.”

Kansanäänestyksiä ei voida pitää, koska sitten ei pääse tekemään niin kuin itse haluaa, jos kansa rupeaa päättämään. 

6.4.2011

Kuntien IT-menot kuriin


Julkishallinnon vuotuiset IT-kulut ovat huikeat 1 miljardia euroa. Tämä johtuu siitä, että kuntien virastot ja terveydenhuollon organisaatiot ovat asiantuntemattomia AKT-asioissa ja näin ollen IT-palveluja tuottavien yrityksen armoilla. Vuoden 2011 tekniikalla olisi esimerkiksi täysin mahdollista toteuttaa sujuvasti kommunikoiva valtakunnallinen potilastietojärjestelmä, mutta tällä hetkellä se on täysin pirstaleinen ja keskenään kommunikoimaton jopa yhden sairaanhoitopiirin sisällä. Julkishallinnon virastoissa käytetään ulkomaisten jättifirmojen kalliita ohjemistoja, kun voitaisiin käyttää kotimaisia ilmaisia ohjelmia. Tällä hetkellä kaikki kunnat päättävät pitkälti itse ATK-hankinnoistaan, jonka vuoksi niissä on kirjavuutta ja epäedullisuutta.

Yksi ratkaisumalli olisi perustaa valtion toimesta yksikkö, jonka tehtävä olisi yhtenäistää terveydenhuollon potilastietojärjestelmät sekä järkeistää ja uudelleen organisoida kuntien IT-hankinnat.

4.4.2011

Lapsi tarvitsee äidin ja isän

 Homoille ei tulisi myöntää adoptio-oikeutta. Seksuaalinen suuntautuminen ei tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä. Eikä se tee kenestäkään parempaa tai huonompaa vanhempaa. Tässä on kysymys luonnonjärjestyksestä. Koska lapsen tekemiseen tarvitaan mies ja nainen, niin myös lapsen kasvattamiseen parhaat ovat mies ja nainen. Useiden tutkimusten mukaan molempien vanhempien sukupuolimallia pidetään tärkeänä. Isän antama malli vaikuttaa tyttären elämään syvällisesti. Kun isä arvostaa tytärtään, hän kokee olevansa arvokas ja ansaitsevansa myös hyvän puolison. Isänsä hyväksymä nainen osaa ja rohkenee vaatia läheisiltään hyvää kohtelua.  Äidin merkitys tyttären elämässä on tärkeä. Äiti on malli naisesta, ei kukaan aloita naisena tai äitinä olemista tyhjästä. Poikalapsi tarvitsee tunteen siitä, että hänen isänsä rakastaa häntä ja poika voi kokea isänsä ihailtavana, jotta poika voisi hyväksyä hänet. Isän pitäisi tehdä jotain, jota poika voi arvostaa ja ymmärtää esim. pelata jalkapalloa tai kalastaa tai tehdä pyöräretki yhdessä poikansa kanssa. Pojalle suhde äitiin on hänen ensimmäinen suhteensa naiseen. Äidin kanssa hän saa kokemuksen siitä, millainen suhde naisen kanssa voi olla. Parhaimmillaan äiti voi antaa pojalle eväitä tulevia seurustelusuhteita varten.

Paraskaan isä ei korvaa äidin roolia, paraskaan äiti ei korvaa isän roolia. Naisella ja miehellä on molemmilla tärkeä rooli lapsen kasvattamisessa. Luonto on luonut vain naisen ja miehen lisääntymään keskenään.


27.3.2011

Vastaus

Olen saanut todella paljon sähköpostia, kiitos kaikille lähettäneille. Yhdessä näistä pyydettiin, että vastaisin julkisesti muutamiin kysymyksiin. Tässä tulevat.


Mitä mieltä olet korkeakoulujemme lukukausimaksuista? Pitäisikö sellainen määritellä kaikille vai ainoastaan ulkomailta tänne opiskelemaan tuleville? Suomalaisille ilmainen koulutus. Ulkomaalaisille ainakin EU:n ulkopuolelta tuleville maksulliseksi. Siinä pitäisi olla jokin vastavuoroisuus. Suomalainen, kun lähtee Englantiin, Amerikkaan ym. opiskelemaan, on muuten kallista! 

Osallistuminen EU:n takausrahastoon? Ei olisi pitänyt osallistua. Suomen olisi pitänyt noudattaa EU:n omia sääntöjä, joka kieltää toisen maan rahallisen auttamisen. Ei Suomi olisi EU:sta sen takia pois lentänyt. Eihän Kreikkakaan lentänyt, vaikka valehdellen ja vääristellen Unioniin mukaan pääsi. Tässä autetaan lähinnä Saksan ja Ranskan pankkeja, ei pulassa olevia valtioita.

Olet ollut kehitystyössä. Mitä mieltä olet Suomen valtion maksamasta kehitystuesta? Valitettavasti liian iso osa rahoista ei mene oikeaan kohteeseen. Rikkaiden maiden köyhät auttavat köyhien maiden rikkaita. Joskus jopa rahat mahdollistavat diktaattoreita sortamaan omaa kansaansa. Valtion tulee osallistua jonkin verran, mutta sitä pitäisi siirtää enemmän vapaaehtoispohjalle. Minusta on todella tärkeää auttaa muita ja itse olen Unisefin kuukausilahjoittaja. Tiukempaa valvontaa tarvitaan.

Oletko kirkollisia homoavioliittoja vastaan vai puolesta? Entä mikä on mielipiteesi homoparien mahdollisesta adoptio-oikeudesta? Olen homoavioliittoja vastaan. Olen myös vastaan homoparien adoptio-oikeutta.

Miten rahoitat/aiot rahoittaa vaalikampanjasi? Itse maksan. Vanhempani ovat myös pyytämättä tukeneet rahallisesti.

23.3.2011

Ahneus ei lopu

Kun pelastetaan Portugali, Kreikka, Irlanti ja Espanja, pelastetaan oikeastaan Saksan ja Ranskan pankkeja. Niiden pelastaminen kuuluisi näitä valvovien kotimaidensa viranomaisille. Suomalaiset pankit ovat olleet varovaisia. Suomelle saatavat kriisimaista eivät ole ongelma. Takaukset nostavat meidän omia rahoituskustannuksiamme ja vähentävät liikkumavaraamme. Emme enää tarvittaessa saa itse velkaa matalalla korolla, koska velan antajat katsovat Suomen olevan riski kaikkine sitoumuksineen. Lisäksi Kreikka ei useimpien asiantuntijoiden mukaan pysty maksamaan uusia lainojaan. Näin tapahtuessa Suomelle tulee iso lasku. Pankit jatkavat bonusten maksamista johtajille ikään kuin finanssikriisiä ei olisi ollutkaan. Tätä jatkuu niin kauan kuin riittää hölmöläisiä, jotka maksavat toisten viulut. Edessä on siis lisää lisää lisää...

21.3.2011

Suomi ei tarvitse lisää työttömiä!

Keskustan ja Kokoomuksen mielestä Suomi tarvitsee miljoona maahanmuuttajaa lisää työvoimapulan ehkäisemiseen. Työvoimapulaa luvattiin 1970-luvulla. Tuli työttömyys. Työvoimapulaa luvattiin 1980-luvun lopussa, tulikin suurtyöttömyys. Työvoimapulasta alettiin taas puhua 2000-luvun alussa. Työvoimapulaa meillä ei ole vieläkään. Työttömiä sen sijaan on noin 250 000. Myös erilaisissa työllisyyskoulutuksissa noin 100 000. Työkyvyttömyyseläkkeellä on noin 250 000 ihmistä. Tosiasiassa työvoima lisääntyy nykyisestä seuraavan vuosikymmenen aikana. Suurten ikäluokkien vielä eläkkeelle siirtymättömien 135 000 kansalaisen tilalle tulevien 15–19-vuotiaiden määrä on noin kolminkertainen 335 000. 

          Kun työvoimapulaa ei voida faktoilla osoittaa tulevaksi, on arvuuteltava päättäjien vääristelyn tavoitteita. Poliitikot tietävät, että kansan enemmistö ei halua nykyisen maahanmuuttopolitiikan jatkuvan. Puhutaan työvoimapulasta, jotta voidaan perustella yhä suuremman maahanmuuttajamäärän ottamisesta. Pitäisi keskittyä työllistämään jo Suomessa asuvat humanitäärisen maahanmuuton seurauksena tulleet työttömät sen sijaan että heitä otettaisiin tänne miljoona lisää korjaamaan väitettyä työvoimapulaa. Työperäiset maahanmuuttajathan ovat jo töissä määritelmänsä mukaan.

      Vammaiset ovat potentiaalinen työvoimaresurssi. Vammaiset ovat Suomessa harvemmin töissä kuin muualla Euroopassa. Noin 70 000:sta täysin työkykyisestä vammaisesta vain 60 prosentilla on työpaikka. Vammaisten työntekoa voitaisiin lisätä ja helpottaa työtä ja työoloja räätälöimällä. Heitä voitaisiin tukea esimerkiksi tarjoamalla osa-aikatyötä. Työterveyslaitoksen dosentti Nina Nevala kirjoittaa, että "Suomessa on arvioitu olevan 200 000 vammaista tai pitkäaikaissairasta henkilöä, jotka voisivat työllistyä.” (HS.fi uutiset 21.3.2011). Ehdotankin, että hallitus käyttää rahaa ja keskittyy jo Suomessa asuvien työttömien työllistämiseen.

18.3.2011

"NO BAIL OUT"

Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 125 artikla sisältää ns. no-bail-out -lausekkeen, joka tarkoittaa sitä, että unioni ja jäsenvaltio eivät ole vastuussa eivätkä ota vastatakseen toisen jäsenvaltion sitoumuksista. Suomen eliitti ei vieläkään myönnä, että Kreikalle annetut takaukset olisivat virhe. Ei ole enää lottovoitto syntyä Suomeen. Jokainen uusi lapsi saa paljon velkaa. Velkainen kansalainen ei ole vapaa. Hän on yhteisten velkojemme vanki. Miksi ei suoraan puhuta mihin veronmaksajien rahat menevät? Vääristellään, kierrellään ja pimitetään. Olen sitä mieltä, että jos itse on jonkun asian todella ymmärtänyt, sen pystyy selittämään niin, että tavallinen kansalainen sen myös ymmärtää. Suomen veronmaksajat eivät auta kreikkalaisia, vaan rikkaita pankkiireja. Kreikka maksaa tällä hetkellä lähes 13% korkoa pankeille, joka menee pankkiirien taskuun. Eli ne, jotka ovat ottaneet riskin ja lainanneet Kreikalle, saavat nyt isot rahat. Jos Kreikka olisi heti laitettu velkasaneeraukseen, vastuuttomasti lainaa antaneet pankit olisivat kaatuneet. Myös Saksan ja Ranskan valtiot olisivat joutuneet maksamaan paljon säästäjien rahoja, koska näillä mailla on eniten sijoituksia Kreikassa. Toki nämä valtiot olisivat voineet pelastaa kaatuvia pankkeja ottamalla niitä haltuunsa ja pääomittamalla niitä, jolloin häviö olisi ollut pienempi. Valtio omistajana määrää eikä huonosti asiansa hoitaneille pankkiireille bonuksia jaeta. Kukin valtio maksakoon itse omien pankkiensa tekemät riskisijoituksensa.

Sama eliitti haluaa kirjoittaa EU-jäsenyyden Suomen perustuslakiin, niin että
voivat siihen aina tulevaisuudessa vedota ja perustella suomalaisten kannalta todella huonoja päätöksiä.


Siteeraus M.Mooren elokuvasta: Capitalism - a Love Story:

Toimiiko demokratia?:

- Kaksi sutta ja lammas istuivat samassa pöydässä ja alkoivat äänestää mitä
syödään illalliseksi..

6.3.2011

E10 fiasko

E10-biopolttoaineen tuominen markkinoille on osoittautumassa esimerkiksi huonosta ja sinisilmäisestä energiapolitiikasta. Polttoaineenkulutuksen lisääntymisen on arvioitu virallisesti olevan 2%, mutta esimerkiksi saksalaisen arvostettu autoklubi ARCD:n arvion mukaan se olisi noin 3%. Kokemusperäisesti on autoilijoiden kesken epäilty jopa paljon korkeampia lukuja. Saksassa E10 ei ole mennyt kaupaksi: alle puolet autoilijoista käyttää sitä. Huonon myynnin seurauksena öljyala on uhannut lopettaa E10 valmistuksen. Valtio on puolestaan asettanut öljy-yhtiöille sakkomaksuksi 2 sentin korotuksen 98-oktaaniselle, jos ne eivät suostu myymään uutta bensalaatua. Sakon maksaisi lopulta autoilija. Yksi lisähuoli E10 käytössä on sen sopivuus auton moottorille. Etanolin on todettu vaurioittavan moottoreiden tiivisteosia. Osa autovalmistajista ei ole luvannut moottoreidensa kestävän biobensaa. Tämän perusteella sopii epäillä, tekeekö se hyvää minkäänlaisille moottoreille? Kentältä on kuulunut kokemuksia auton nykimisestä käytettäessä E10-bensaa, vaikka automalli on yhteensopivien listalla. Nykivä matkanteko tuskin tekee hyvää moottorille tai kulutukselle. On julkaistu tutkimuksia (esim. Natural Resources Research, 2005 vol. 14:1), joiden mukaan etanolin valmistaminen kasviaineksesta vie enemmän fossiilista energiaa kuin sen tuottama bioenergia. Miten voidaan lisäksi valvoa, että maailman eniten rahavaroja (ja samalla valtaa) omaavat öljy-yhtiöt valmistavat biopolttoainetta direktiivien mukaan uusiutuvista energianlähteistä eivätkä luonnon kustannuksella? E10-biobensiini on osoittautumassa flopiksi ja esimerkiksi nykyhallituksen sinisilmäisestä ja toistaitoisesta energiapolitiikasta, joka on koitumassa jälleen veronmaksajan kukkaron kärsittäväksi.

Yhteenveto E10-bensasta:

HAITAT

- Lisää polttoaineen kulutusta

- On kallista

- Vahingoittaa mahdollisesti moottoreita

- On mahdollisesti epätaloudellista valmistaa

- Uhkana valmistaminen luotoa tuhoten

 

HYÖDYT

-

 

6.3.2011

Keisarin uudet vaatteet

Keisarin uusia vaatteita on aina ollut ja tulee aina olemaan. Yhtenä esimerkkinä mainittakoon ”kissantappovideo” (Teemu Mäki), jossa kissa tapetaan kirveellä. Kuolleen kissan päälle ejakuloidaan. Teosta on myös esitetty Kiasmassa. Tätä kutsutaan postmoderniksi taiteeksi. Miksi tällaista tuetaan verovaroin? Kuinka paljon tällaista taidetta on, jota valtaosa veronmaksajista rahoittaa vastentahtoisesti? Ikuisuuskysymys kuuluu, mikä on taidetta ja mikä ei, ja kuka sen määrittelee?  Tällä hetkellä rahallisten tuen antamisesta taiteelle viime kädessä määrittelee kulttuuriministeriö ja Stefan Wallin. Sellainen taide, josta ihmiset oikeasti pitävät ei pärjätäkseen tarvitse valtion tukea, vaan menestyy omillaan. On todella hyvä asia näin taloudellisesti tiukkana aikana, että postmoderni taidekaan ei ole suojassa leikkurilta. Kaikesta täytyy voida puhua avoimesti. Politiikka on taistelua resursseista, mihin me yhteiset varamme käytämme.

 

1.3.2011

Vierailu eduskunnassa

 

wistabacka.jpg

Raimo Vistbacka ja Laura Huhtasaari

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

19.2.2011

Timo Soini avasi Perussuomalaisten vaalikauden Raumalla 19.2.2011

Toritapahtuma oli onnistunut. Väkeä oli liikkeellä pakkasesta huolimatta. Oli mukava tutustua ja jutella ihmisten kanssa. Timo Soini piti hyviä puheita. Erityisesti Soini rohkaisi ihmisiä äänestämään. Jos et äänestä Perussuomalaisia, äänestä jotain muuta, mutta äänestä.

laurasoini_pieni.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

persut_torilla_pieni.jpg

Kansanvallan kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että vastataan kysymyksiin. Ei käytetä väsyttämistekniikkaa ja puhua pulputeta kauan, sujuvasti asian vierestä. Rehellisyys on nostettava ensimmäiseksi arvoksi.

Kun avoimesti myönnetään, että ei voi olla samaa mieltä, eikä tarvitse olla, niin ei tarvitse väitellä. Minulle kunnioitus tarkoittaa samaa kuin arvon antaminen. Jokainen ihminen on arvokas.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

6.2.2011

Harmaassa taloudessa härskiys palkitaan

Harmaa talous kannattaa. Isot voitot vastaan pieni kiinnijäämisen riski ja pienet sakot. 

Pääurakoitsija pitää saada vastuuseen koko aliurakointiketjun rikkeistä. Tilaajavastuulakia on arvosteltu syystä, koska vastuu ulottuu aliurakointiketjussa vain seuraavalle portaalle. Näin pääurakoitsija ei ole vastuussa siitä, mitä alempana ketjussa tapahtuu. Selvitysvelvollisuuden laiminlyönnistä määrättävät sakot tulee ainakin kymmenkertaistaa. Tänä päivänä sakko on maksimissaan 15 000 euroa. Tämän suuruisen sakon pelotusvoima isoille pääurakoitsijoille on yhtä tyhjän kanssa. Tilaajavastuulaki vuodelta 2007 velvoittaa rakennusurakoiden ja vuokratyövoiman tilaajaa varmistamaan, että aliurakoitsijat ovat maksaneet veronsa ja työntekijöidensä eläkevakuutusmaksut. Helsingin Sanomien mukaan laki ei ole onnistunut lopettamaan harmaata taloutta. Rakennusliiton arvion mukaan pimeitä työntekijöitä on alalla 20 000 henkeä ja veroja menetetään arviolta yli 300 miljoonaa euroa vuodessa.

 ”Ei se tapojansa paranna, joka ei mieltänsä pahoita.”

 

21.1.2011

Suora demokratia

Suora demokratia on demokratian muoto, jossa pääasiallisia vallankäyttäjiä ovat kansalaiset eivätkä valitut edustajat. Ihanteena on kaikkien kansalaisten yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Käytännössä suorana demokratiana pidetään edustuksellisessa demokratiassa erilaisia päätöksenteon mekanismeja, jotka mahdollistavat kansalaisten välittömän osallistumisen päätöksentekoon. Suomen edustuksellisessa demokratiassa ei voi äänestää asioista. Äänestetään vain henkilöitä.Yleensä ehdokkailla ei ole sitovia ja selviä linjauksia mistään. Joillakin ehdokkailla on muutama selvä linjaus, mutta ne saattavat muuttua eduskunnan äänestyksissä puoluekurin tai lehmänkauppojen takia. Lisäksi vaalijärjestelmässä äänestetään pääasiassa puolueita eikä henkilöitä. Ääni omalle ehdokkaalle saattaa auttaa puolueen listalta edustajaksi kuitenkin eri henkilön eri mielipitein.

Nykyjärjestelmässäkin eduskunnalla olisi mahdollisuus pitää neuvoa-antavia äänestyksiä, mutta niitä ei ole pidetty.  Ei ole ihme, että kansalaiset kokevat vaikutusmahdollisuutensa vähäisiksi. On aika saada kansan tahto eduskunnan päätöksiin yksittäisissä asioissa eikä vain henkilövalinnoissa neljän vuoden välein. Teemme parempia yhteisiä päätöksiä ja saamme tasa-arvoisemman yhteiskunnan, kun äänestämme asioista emmekä edustajista. Nykyinen järjestelmä on tehnyt edustajista huomattavan vaikutusvaltaisia ja avannut mahdollisuuden korruptiolle, jossa heidät on voitu "ostaa" edustamaan kantaa. Erityisesti tämä ilmenee päätöksissä, jotka ovat selvästi vastaan kansan enemmistön tahtoa. Tietenkään kansalaisilla ei ole mahdollisuuksia perehtyä jokaiseen asiaan, joten kansanedustuslaitos toimisi tavalliseen tapaansa, säätäen lakeja ja asetuksia. Suorassa demokratiassa kansa voisi kuitenkin milloin tahansa syrjäyttää eduskunnan päätösvallan ja järjestää itse mistä tahansa hyväksi katsomastaan asiasta kansanäänestyksen. Suorassa demokratiassa ylin valta on kansalla, ei eduskunnalla.

Täysin aukotonta systeemiä ei kuitenkaan ole olemassa. Yhteiskunnassa media on merkittävä vallan käyttäjä. Poliittinen elämä välittyy median kautta, ja poliittinen elämä värittyy mediassa. Median valta sanelee käyttäytymisemme ja joskus jopa ajattelemisemme säännöt. Internetin aikakaudella median valta on myös paljolti murtunut. Ihmiset ovat tulleet myös mediakriittisemmäksi. Kannatan suoraa demokratiaa. Kyllä kansa tietää.

 

19.1.2011

Kanttia priorisoida

Asioiden hoitaminen alkaa tosiasioiden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Velkaantumiselle on pantava piste. Leikkauksia on edessä. Talousahdingon pahetessa ensimmäisinä ollaan leikkaamassa kunnallisia palveluja. Suljetaan kouluja, päiväkoteja ja supistetaan terveydenhuoltoa. Puhutaan isoon ääneen, että rahat eivät riitä vanhustenhuoltoon. Miksi kukaan ei kysy, onko meillä varaa esimerkiksi maahanmuuttoon? Valtiohallinto ei pysty tuottamaan lukuja, joiden pohjalta kansalaiset voisivat tietää, mikä on nykyisen maahanmuuttopolitiikan kokonaishinta suomalaiselle yhteiskunnalle. TV1:n MOT-ohjelman (8.2.2010) toimittajat arvioivat, että maahanmuuttajien toimeentulotuet, asumistuet ja työttömyyskorvaukset ovat vuosittain noin 300 miljoonaa euroa. Samoin he arvioivat, että Suomi käyttää maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalveluihin noin 200 miljoonaa euroa. Poliittisille järjestöille annettavat tuet ovat isoja. Maan kaksikielisyydestä johtuvat kulut sisältäen pakkoruotsin ovat korkeat. Kriisinhallinta maksaa. Ilmastomaksut ovat kovat. Suomen EU-jäsenmaksu on suhteellisesti ottaen koko unionin kallein. Toisten maiden tukipaketteihin menee paljon rahaa. Miksi pääomaverotus ei ole progressiivista? Tarvitsevatko suurituloiset lapsilisiä? Kehitysapuun menee paljon rahaa. Niin kivaa kuin se olisikin pelastaa koko maailma, se ei vain ole mahdollista. Poliitikon tärkeimpiä tehtäviä on priorisointi. Aloitettaisiinko suomalaisista vanhuksista? Leikataan priorisoiden, ei aloiteta vanhuksista ja lapsista.

 

15.1.2011

Olen aina halunnut osallistua maailmanparantamiseen. Tämänhetkinen politiikka sotii minun demokratian käsitystäni vastaan. Minun on mahdotonta hyväksyä politiikkaa, joka johtaa suomalaisten jäämisen vähemmistöön omassa maassaan. Enkeli taivaan ja Suvivirsi ovat muodostuneet suureksi ongelmaksi yhteiskunnassamme ja sitä kautta kouluissamme. Minkälainen on näiden poliitikkojen ja opettajien itsetunto, jotka jatkuvasti kyselevät muilta: mitä meidän on tehtävä, mitä kaikkea meidän on hävitettävä kulttuuristamme, jotta miellyttäisimme muualta tänne tulleita? Tämänkaltainen toiminta ei edistä hyvää yhteistyötä muista kulttuureista tulleiden kanssa.

Nykyään ei oikein kukaan uskalla olla mitään mieltä, koska sehän voi vaikka loukata jotain. Teineille tehtiin kysely, millainen nyt kuuluu olla? Vastaus oli, että ei saa olla liikaa mitään mieltä. Olen saanut mahdollisuuden nähdä, että eri tavalla ajattelevia ihmisiä on jo olemassa. Kysymys kuuluukin, onko edes olemassa kahta ihmistä, jotka olisivat täysin samanmielisiä kaikissa asioissa? Minä haluan rohkaista ihmisiä lisäämään itsetuntemustaan. Saa olla mieltä.

15.1.2011

Sveitsi hyväksyi ulkomaisten rikollisten automaattikarkotuksen (SK24.fi) 

Sveitsiläiset hyväksyivät sunnuntaina lakiesityksen, jonka mukaan vakaviin rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotetaan maasta automaattisesti. Tästä pidettiin kansanäänestys. Sveitsin poliittinen järjestelmä on ainutlaatuinen maailman valtioiden joukossa. Se ei perustu vallassa olevan puolueen ja opposition vastakkaisasetteluun, vaan suoraan demokratiaan eli sitoviin kansanäänestyksiin, joissa kansa käyttää ylintä valtaa. Sveitsissä parlamentin jäsenet eivät ole kokopäiväisiä poliitikkoja, kuten esimerkiksi Suomessa, vaan he kokoontuvat neljä kertaa vuodessa kolmeksi viikoksi kerrallaan hoitamaan maan asioita. Parlamentin jäsenet työskentelevät loput vuodesta erilaisissa työpaikoissa.

Kansa voi kumota minkä tahansa liittoparlamentin säätämän lain ja aloitteiden kautta tehdä lisäyksiä perustuslakiin. Kansalaisilla on eräänlainen veto-oikeus lakiehdotuksiin, ja se voi käyttää sitä yleisessä lippuäänestyksessä tai kansanäänestyksessä. Kuka tahansa voi halutessaan kerätä 50 000 allekirjoitusta lakia vastustavaan vetoomukseen sadan päivän sisällä. Jos keräys onnistuu, on asiasta järjestettävä kansallinen äänestys. Olisiko Suomessa jätevesilaki tullut koskaan voimaan, jos kansalaisilla olisi ollut mahdollisuus äänestää? Olisimmeko taanneet Kreikkaa? Olisiko hyväksi havaittua hehkulamppua vaihdettu energiansäästölamppuihin, jotka ovat myrkyllisiä (linkki)?

Suoran demokratian kannattaminen on halua kantaa vastuuta. Se ei ota keneltäkään valtaa pois, vaan päinvastoin jakaa sen tasan kaikkien osallisten kesken. Kun jokaisella kansalaisella on yksi ääni päätöksenteossa, sen tasa-arvoisempaa järjestelmää ei ole olemassa.

 

14.1.2011

Loanheitto

Poliittisessa loanheitossa käytetään enemmän aikaa kertoa äänestäjilleen, kuinka huono toinen kaveri on, sen sijaan, että kertoisi mitä asioita tulisi korjata. Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaaren mielestä Perussuomalaisten puheenjohtajaan Timo Soiniin suhtaudutaan Suomessa kuin isoon vauvaan. Jaakonsaaren mielestä Soinilta ei vaadita poliittisiin kysymyksiin kunnon vastauksia ja hänestä vain todetaan "voi, voi, kun se kasvaa" (Linkki). Poliitikolta näin sivistymätöntä kommenttia on hyvin vaikea ymmärtää. Onko kysymyksessä kateus?

Europarlamentaarikko Olli Rehnin saadessa puheenvuoro EU-parlamentissa (Suomella pienenä maana niitä on harvoin), hän käytti koko aikansa haukkumalla maamiestään Timo Soinia (linkki). Miten tämä edisti Suomen asiaa EU:ssa? Onko kysymyksessä pelko? Perussuomalaiset on nykymenolle itsenäinen poliittinen vaihtoehto. Jatkuvat tulonsiirrot rikkaille ovat monille liikaa ja kansan enemmistön tahdon vastainen politiikka on tulossa tiensä päähän. Hyvällä poliitikolla on nöyryyttä kuunnella muita.

 

1.1.2011

Hyvää uutta vuotta 2011

Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa

Suvaitsevaisuus on päivän sana. Vallalla oleva yhteiskunnallinen ilmapiiri määrittelee mitä pitää suvaita ja mitä ei saa suvaita. Se, että minä ja ystäväni molemmat pidämme klassisesta musiikista, ei tarkoita, että me suvaitsemme toistemme musiikkimakua. Tosiasiassa suvaitsevaisuus edellyttää erimielisyyttä ja uskomusten erilaisuutta. Suvaitsevaisuuttasi ei mitata samanmielisyydelläsi. Kun syytät toista suvaitsemattomuudesta, syytätkö häntä siitä että hän ei hyväksy sinun ajatustasi tai uskomustasi. Jos ei ole todellista totuuksien välistä ristiriitaa, ei jää mitään suvaittavaa. Erimielisyyksien tai niiden merkityksen eliminoiminen, tekee suvaitsevaisuuden tarpeettomaksi.

Minusta painostus samanmielisyyteen on suurempi ongelma kuin erimielisyys. Liberaalit ovat liberaaleja vain liberaaleille, ja suvaitsevaiset ovat suvaitsevaisia vain suvaitsevaisille. Tosin jotkut suuntaukset hyväksytään suvaittavien joukkoon, mutta tällä hetkellä esim. kristillisiä konservatiiveja ei. Käsitykseni suvaitsevaisuudesta alkaa siitä, että meillä säilyy uskonnonvapaus ja sananvapaus. Suvaitsevaisuus lähtee kunnioituksesta ihmistä kohtaan, jolla on asioista eri käsitys. Se raivaa tilaa luovalle dialogille erilaisten uskomusten välille, ja ystävyyssuhteille erimielisyyksistä huolimatta.

 

31.12.2010

Perussuomalaishuuma on johtanut poikkeusratkaisuun Yleisradiossa. Puolue voi sittenkin nousta vain suurille puolueille tarkoitettuun vaalitenttiin.

Persuhuuma

Perussuomalaisten poliittinen ilmapiiri tempaisee ihmisiä mukaansa. Kansalaisille tulee myönteinen käsitys politiikasta, jos he kokevat tulleensa kuulluksi. Politiikan päätehtävänä on yhteisten asioiden hoitaminen. Kun puhumme yhteiskuntamme tilasta, tapana on esittää kritiikkiä ja nostaa esiin epäkohtia. Asioiden hoitaminen alkaa epäkohtien tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Vasta sen jälkeen niihin voidaan puuttua. Kansalaisia kiinnostaa politiikka, jos he oikeasti kokevat voivansa vaikuttaa asioihin. Ei pelkästään äänestämällä ihmisiä eduskuntaan, jotka sitten päättävät asiat heidän puolestaan. Kansanedustajien tehtävä on edustaa kansaa. Miksi kansalta ei kysytty, takaako Suomi Kreikalle lainan vai ei? Onhan kyse meidän verorahoistamme. Slovakia ei taannut Kreikkaa, tämä olisi ollut mahdollista myös Suomelle. Kansan tulisi saada äänestää tärkeistä päätöksistä, se on demokratiaa. Miksi meillä on kansanäänestyksiä niin vähän? Itse haluaisin äänestää mm. pakkoruotsista.

29.12.2010

Pakkoruotsia vastustaa 80 prosenttia kansasta - mitä tekevät poliitikot? (SK24.fi)

Kouluilla on käytettävissään kieliopintoihin rajallinen määrä oppitunteja. Mitä enemmän meillä on kaikille pakollisia kieliopintoja, sitä vähemmän mahdollisuuksia oppilailla on valita muita kieliopintoja. Suomessa englanti ei ole pakollinen oppiaine kouluissa, mutta käytännössä suurinosa peruskoululaisista opiskelevat sitä ainakin osan kouluvuosistaan. Harvat ottavat enää neljättä tai viidettä kieltä suomen, ruotsin ja englannin lisäksi.

Perustuslakiin vetoamalla ei voida perustella ruotsin opiskelun pakollisuutta. Perustuslaki määritteli Suomen kaksikieliseksi maaksi jo vuosikymmeniä ennen, kun toisesta kotimaisesta päätettiin tehdä kaikille pakollinen oppiaine kouluissa. Suomalaiset osaavat ruotsia sen suhteellisen huonosti, ettei sen pakollisuutta voida perustella ruotsinkielisen palvelun takaamisella kaikkialla maassa. Millä tavalla toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuus kouluissa edistää tai ylläpitää Suomen kaksikielisyyttä? Se, että valtio on kaksikielinen mutta kansalaiset eivät, ei ole rikkaus vaan rasite kansalaisille. Ruotsinkielisten määrä Suomessa on vähentynyt jatkuvasti ruotsin opiskelun pakollisuudesta huolimatta. Tänä päivänä enää noin yksi prosentti Suomen väestöstä kommunikoi ainoastaan ruotsiksi (pakkoruotsi.net).

Kaikista tiedoista ja taidoista on yksilölle hyötyä. Voimme varmasti myös olla yksimielisiä siitä, että ajan, rahan ja inhimillisen omaksumiskyvyn rajoitusten vuoksi emme voi kouluissamme opettaa oppilaille kaikkea mahdollista. Meidän on siis tehtävä rajauksia ja päätettävä, mitkä ovat niitä tietoja ja taitoja, joita kaikkien tulisi osata.

Kielitaidon yleiseen tärkeyteen ei myöskään voida vedota, koska muuten tällä argumentilla pitäisi pystyä perustelemaan minkä tahansa kielen pakollisuus kouluissa. Ruotsin osaaminen helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista vain, jos ruotsia osaa valmiiksi. Ellei sitä osaa valmiiksi, sen opetteleminen on pois niiden muiden kielten opiskelusta.

Ahvenanmaan maakunnassa koulujen opetuskieli on ruotsi eikä kouluissa ole pakollista suomen kielen opetusta.

 

21.12.2010

Suomessa aloittaa vuonna 2012 ihmisoikeuskeskus

Tällaiset virastot kasvavat itsekseen kuin pullasorsien parvet, joten 10 vuoden menoennuste 20 miljoonaa euroa on varmasti alakanttiin. (Pauli Vahtera)

Zyskowicz tuomitsi koko suomalaisen ihmisoikeuskeskustelun pelkäksi rikollisten hyysäämiseksi. "Mistä Suomen niin sanotut ihmisoikeusjuristit keskustelevat? He keskustelevat siitä, että eihän Suomessa vain roistojen ja konnien oikeuksia miltään osin loukata."

Zyskowiczin mukaan uhrien oikeuksista juuri kukaan ei ole kiinnostunut, ja todellinen ihmisoikeusongelma Suomessa ovat tuomioistuinten pitkät käsittelyajat. "Käyttämällä nämäkin miljoonat eurot tällaisen ihmisoikeuskeskuksen ja sen teoriaherrojen palkkojen sijaan oikeuslaitoksen voimavarojen vahvistamiseen tässä ja nyt, tehtäisiin paljon suurempi palvelus ihmisoikeuksien toteutumiselle."

HUOM! Reumasairaalan pelastaminen olisi maksanut vain 2 miljoonaa.

Meillä on jo olemassa oikeuslaitos, jonka päätehtävänä on ajaa ihmisten oikeuksia. Ellei se toimi, sitä pitäisi kehittää. Eikä vain lisätä byrokratiaa lisäämällä kallispalkkaisia virkamiehiä, joita on muutenkin liikaa.

Meillä on myös jo olemassa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin, ylikansallinen riippumaton tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Eli mikäli Suomen kolmen oikeusasteen käsittelyn jälkeenkin kokee ihmisoikeuksiensa tulleen loukatuksi, voi valittaa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen.

Käytetty raha on aina jostain pois. Meidän on näin laman aikaan hyvin tarkkaan priorisoitava mihin yhteiset varamme käytämme. Byrokratia ei välttämättä paranna ihmisoikeuksien todellista toteutumista. Tuonkin vuotuisen summan käyttäminen suoraan esimerkiksi vanhusten olojen parantamiseksi olisi iso satsaus.

 

20.12.2010

Verorahat ovat isännätöntä rahaa!

Ei ole tosiaan ihme, että kunnilta loppuvat nopeasti rahat. Tiina Lundellin toimittamassa ohjelmassa perehdyttiin kaupunkien korjaus- ja rakennustöihin. Urakoiden kilpailutukset voittaa yleensä halvimmalla työn tekevä. Siitä saattaa syntyä lopulta iso lasku, koska hinnan polkeminen aiheuttaa paineen saada työlle katetta kepulikonstein.

MOT: Lupa laskuttaa
20.12. klo 20.00 | TV1